Kansanedustajalta rautalanka: Lait säätää eduskunta, ei SAK
Tere Sammallahti ihmettelee ay-johtajan kommentteja.
Tere Sammallahti ihmettelee ay-johtajan kommentteja.
Kaikista radiohäiriöistä kannattaa Traficomin mukaan tehdä ilmoitus.
Huhtikuussa ansiopäivärahaa sai Avoimesta työttömyyskassasta 13,4 prosenttia kaikista sen jäsenistä.
Alkuviikolla revontulet ovat edelleen mahdollisia.
Vastausten mukaan koululaisten keskittymiskyky ja kyky ottaa toiset huomioon ovat heikentyneet.
Ilmatorjuntatukikohdan komentajan kerrotaan kuolleen iskussa.
Tammi-maaliskuussa Pohjola Vakuutuksen korvausmeno kasvoi viime vuoden vastaavasta ajasta 22 prosenttia nousten 325 miljoonaan.
Lähes puolet yrityksistä pitää henkilöstönsä osaamista tekoälyn hyödyntämisessä puutteellisena.
Opintolainaa nostaneiden keskimääräinen lainasumma kuitenkin nousi.
Maanantaina yli 20 asteen lukemia on mitattu jo paikoin etelässä ja lännessä.
Inflaatio hidastui maaliskuusta huhtikuulle.
Viron entinen presidentti varoittaa Venäjän lepyttelystä.
Säästösyyt ajavat erityisesti pieniä taloyhtiöitä lykkäämään remontteja ja huoltotoimenpiteitä.
HARM-ohjukset pystyvät tuhoamaan venäläisjoukkojen tutkia yli sadan kilometrin päästä.
Ukrainan joukot yrittävät pidätellä uutta hyökkäystä Harkovan alueella.
Hyvä Verkkouutisten lukija,
Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.
(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)