Tyrmäys opposition synkistelylle: Yrityksiä syntyy ennätysmäärä

Kansanedustajan mukaan faktat eivät tue pessimististä narratiivia.
Kauppakeskus Helsingissä. / LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
Kauppakeskus Helsingissä. / LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Kokoomuksen kansanedustaja Sinuhe Wallinheimo arvostelee oppositiopuolueista viime aikoina kuultuja synkkiä talouspuheita.

Opposition retoriikassa maalataan kuvaa heikoista talous- ja työttömyysnäkymistä, vaikka Suomen taloudessa on nähty pitkin syksyä myönteisiä merkkejä käänteestä. Ensi vuoden kasvu on tosin pitkälti kiinni kotimaisen kulutuksen tasosta.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Eduskunnasta huomio. Oppositio maalaa kuvaa konkurssi-Suomesta. Totta. Noin 10 yritystä menee päivässä konkurssiin, Sinuhe Wallinheimo kirjoittaa X:ssä.

– Mutta samaan aikaan viimeisten tilastojen mukaan syntyy ennätykselliset 186 uutta yritystä joka päivä. Faktat eivät tue synkkää narratiivia, Wallinheimo jatkaa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Hän viittaa Tilastokeskuksen julkaisuun, jonka perusteella rekisteröityjä uusia yrityksiä oli huhti–kesäkuussa 2025 yhteensä 16 955 kappaletta. Uusien yritysten määrä kasvoi viidenneksellä viime vuoteen verrattuna.

Rekisteröidyistä yrityksistä 5 267 oli osakeyhtiöitä ja 11 580 luonnollisia henkilöitä. Tilastokeskuksen mukaan määrän kasvu johtuu pääasiassa kuljetus-, posti- ja kuriiritoiminnan yritysten rekisteröintien määrän moninkertaistumisesta.

Tasavallan presidentin mukaan Yhdysvaltojen suhde liittolaisiinsa on muuttunut perustavanlaatuisesti.
Yhdessä virastossa pelätään nyt mahdollisia yt-neuvotteluja.
Mainos