Verkkouutiset

Eläkeikä on noussut Suomessa viime vuosikymmenten aikana. / LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

”Työskentely eläkkeen rinnalla yleistyy” – voidaanko työuria vielä pidentää?

Vuosituhannen vaihteessa Suomessa jäätiin eläkkeelle noin viisi vuotta aiemmin kuin nykyään.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Viime aikoina heikentyneet talousennusteet ovat herättäneet huolestunutta keskustelua Suomen julkisen talouden kestävyydestä.

Väestön ikääntyessä työvoiman määrä pienenee ja palvelutarve kasvaa. Asiantuntijat ovat rauhoitelleet puheita ”eläkepommista”, sillä hajautettu ja osin rahastoihin pohjautuva järjestelmä on monia muita maita paremmassa kunnossa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Tietyillä muutoksilla julkisen talouden kestokykyä voitaisiin vahvistaa merkittävästi. Eläkkeiden osalta keskeistä on työurien pituus.

Viime vuonna eläkkeitä maksettiin lähes 38 miljardia euroa yhteensä 1,6 miljoonalle eläkkeensaajalle. Keskieläkkeen noususta huolimatta yli 60 prosenttia eläkeläisistä sai eläkettä alle 2 000 euroa kuukaudessa. Työkyvyttömyyseläkettä sai Suomessa viime vuonna 178 000 henkilöä.

VATT:n ja Tampereen yliopiston tutkija Terhi Ravaska huomauttaa Verkkouutisten Asiakysymyksen haastattelussa, että taloudellisten tekijöiden ohella myös sosiaaliset normit ohjaavat eläkkeelle jäämistä. Aiemmin tehtyjen eläkeuudistusten myötä käsitykset normaaliksi koetusta eläköitymisiästä ovat muuttuneet, ja myös työnantajat suhtautuvat aiempaa myönteisemmin ikääntyneisiin työntekijöihin.

– Eläketurvakeskuksen tutkimuksessa huomattiin, että niissä maissa, joissa lakisääteinen eläkeikä on korkea, niin myös työnantajien ja työntekijöiden käsitykset eläkeiästä olivat korkeampia. Eli näyttää siltä, että tällä on myös ohjaava vaikutus, Terhi Ravaska toteaa.

Eläkeikä on noussut Suomessa viime vuosikymmenten aikana. Vuoden 2000 tienoilla eläköidyttiin keskimäärin jo ennen 60 vuoden rajapyykkiä. Nykyään eläkkeelle jäämisen mediaani-ikä on jo 64 vuoden paikkeilla.

– Työurat ovat siis pidentyneet, Ravaska sanoo.

Työskentely eläkkeiden rinnalla on myös yleistynyt. Tutkijan mukaan työuria voidaan mahdollisesti pidentää, mutta siihen vaikuttavat eläkejärjestelmän sääntöjen ohella terveyden ja työkyvyn kaltaiset tekijät. Aiempien uudistusten seurauksena eläkeikä nousee kohortti kohortilta.

– Ja sitten kun ikävuosi 1966 tulee eläkeikään, niin heillä se on sidottu jo elinajanodotteeseen. Tämän jälkeen syntyneiden osalta katsotaan, että miten elinajanodote kehittyy, Terhi Ravaska toteaa.

Työurien pidentämisellä olisi parhaimmassa tapauksessa suuri vaikutus kansantaloudelle. Muutoksia voidaan hakea myös urien alkupäästä tai keskiosista.

– Meillä ei ole välttämättä yhtä helppoa toimenpidettä, joka pidentäisi työuria paljon. Mutta meillä on monia pieniä toimenpiteitä, joita voimme tehdä. Yksi liittyy eläkejärjestelmässä esimerkiksi osatyökyvyttömiin henkilöihin, jotka saavat eläkejärjestelmästä työkyvyttömyyseläkettä, Ravaska sanoo.

– Toki parasta olisi, jos voisimme ennaltaehkäistä työkykyongelmia. Mutta tutkimuskirjallisuudessa ei ole oikein mitään yksittäistä toimenpidettä, jota voisimme tehdä. Koska työkyvyn ongelmat ovat moninaisia, myös toimenpiteiden täytyy olla moninaisia.

Järjestelmän ansaintarajat asettavat nykyisin esteitä työnteolle. Työkyvyttömyyseläkettä saavat menettävät koko eläkesumman, jos työn kautta saadut tulot ylittävät tietyn rajan. Monissa maissa on käytössä malli, jossa eläkkeen määrä vain pienenee työnteon lisääntyessä. Aihetta on tutkittu myös VATT:n puolella.

– Mielestäni pitäisi tutkia enemmän, että voiko työ itse asiassa olla sille työkyvylle joissakin tilanteissa hyvä asia. Tästä on harmittavan vähän tutkimuskirjallisuutta, Ravaska pohtii.

KATSO UUSIN JAKSO: Miten purkaa eläkepommia? Tämä voisi tuoda miljardiluokan säästöt

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)