Tutkimus osoittaa heikentyvän taloussuhdanteen vaikuttaneen kansainväliseen rekrytointiin. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Työnantajat vähentäneet ulkomaisen työvoiman rekrytointia

Yhä useampi on kuitenkin keskustellut asiasta, ja mahdollisuus työskennellä englanniksi on hieman parantunut.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tämä selviää palveluyhtiö Baronan noin 500 yksityisen ja julkisen työnantajan työvoimatilannetta, näkemyksiä ja asenteita kartoittaneessa Kansainvälinen työvoima ja tulevaisuus 2023 -tutkimuksessa.

Tutkimus osoittaa heikentyvän taloussuhdanteen vaikuttaneen kansainväliseen rekrytointiin. Viime vuonna kansainvälinen rekrytointi oli tuntuvassa kasvussa, mutta nyt 42 prosenttia työnantajista kertoi työllistävänsä haastatteluhetkellä ulkomaisia osaajia, mikä on kaksi prosenttiyksikköä vähemmän kuin vuonna 2022.

Ylivoimainen enemmistö kansainvälisestä rekrytoinnista kohdistuu ammattitason tehtäviin. Ulkomailta rekrytoineista työnantajista 80 prosenttia kertoi palkanneen työntekijöitä. Vajaa kolmannes (29 %) oli rekrytoinut erityisasiantuntijoita, ja johtotehtäviin oli rekrytoinut kymmenen prosenttia vastaajista.

Työvoimapula on hieman helpottanut viime vuoteen verrattuna ja laskenut vuoden 2021 tasolle. Tämänhetkisen työvoimapulan katsoi olevan normaali, ei akuutti haaste 49 prosenttia (47 % vuonna 2021) vastaajista, kun taas 29 prosenttia (sama vuonna 2021) piti sitä pahempana kuin ennen koronapandemiaa.

Työvoimapula on yhä merkittävä haaste erityisesti julkisella sektorilla, missä 39 prosenttia vastaajista kuvasi tilannetta pahemmaksi kuin ennen koronapandemiaa.

Taloussuhdanteesta huolimatta ainoastaan 11 prosenttia työnantajista arvioi työvoimapulan vähenevän seuraavan vuoden aikana. Edelleen 32 prosenttia vastaajista arvioi osaajapulan lisääntyvän.

Kansainvälisellä työvoimalla tarkoitetaan ulkomaista työvoimaa sekä Suomessa asuvia ulkomaalaistaustaisia, joilla ei ole sujuvaa suomen kielen taitoa.

Edellytykset kansainväliselle rekrytoinnille osin parantuneet

Kansainvälisen rekrytoinnin lupakäytännöistä ja käytännön toteuttamisesta on keskusteltu viime aikoina paljon. Baronan tutkimuksen mukaan toistaiseksi lupakäytännöt ovat ennallaan. Työnantajien edellytykset ovat osittain jopa parantuneet.

Vastaajilta tiedusteltiin, että rajoittavatko Suomen uuden hallituksen linjaukset organisaation kykyä ratkoa osaajapulaa. Enemmistö (59 %) katsoi, että ei rajoita. Työnantajista 41 prosenttia oli ainakin vähän huolissaan kansainvälisen rekrytoinnin vaikeutumisesta.

Yli kolmanneksessa (34 %) työnantajista, joissa ei työskentele kansainvälistä työvoimaa, on ryhdytty keskustelemaan asiasta. Nousua vuodentakaiseen on kolme ja vuoteen 2021 verrattuna jopa 11 prosenttiyksikköä.

Ulkomaisten osaajien työllistymistä helpottaa, mikäli työnantaja tarjoaa mahdollisuuden työskennellä englanniksi. Lähes kaksi kolmasosaa (63 %) työnantajista tarjoaa tämän mahdollisuuden, osuus on kasvanut kaksi prosenttiyksikköä vuoteen 2022 verrattuna.

Merkittävin kansainvälisen työvoiman käyttöön liittyvä haaste on työnantajien mielestä edelleen kieli. Tämän jälkeen suurimmiksi esteiksi koettiin lainsäädäntöön ja lupiin liittyvät seikat sekä saatavilla olevien henkilöstöpalveluiden laatu ja saatavuus.

Vaikka suurimmat haasteet pysyivät ennallaan viime vuoteen verrattuna, niin jokaisen niistä koki haasteeksi yhä harvempi työnantaja.

– Hienoa nähdä, että viimeaikainen keskustelu esimerkiksi hallitusohjelmasta ei vielä ole vaikuttanut kielteisesti työnantajien kokemuksiin. Taustalla vaikuttaa varmasti myös se, että kansainväliseen rekrytointiin liittyviä päätöksiä ei vielä ole toteutettu. Mikäli kaikki aikeet toteutuvat, niin työnantajien tilanne tulee kylläkin vaikeutumaan ja monien nyt osoittama huoli realisoituu, toteaa Baronan toimitusjohtaja Lassi Määttä.

– Keskustelu kansainvälisten osaajien palkkaamisesta on lisääntynyt, minkä perusteella yhä useammassa yrityksessä se nähdään varteenotettavana vaihtoehtona. Ymmärrys kansainvälisen työvoiman hyödyntämisen reunaehdoista on myös lisääntynyt, sillä kulttuurista tukea kaipaavien työnantajien osuus kasvoi edelleen, ollen nyt 34 prosenttia. Samalla moni vielä empii, sillä työvoimapulasta kärsivistä yrityksistä yli kolmanneksessa ei työskentele lainkaan kansainvälistä työvoimaa, Määttä lisää.

Vastuullisen rekrytoinnin merkitys tunnistettu

Suomalaiset työnantajat eivät ole valmiita ratkomaan työvoimapulaa keinolla millä hyvänsä. Vastaajista 59 prosenttia katsoi vastuullisuuden merkityksen kasvavan siinä, miten oma organisaatio ratkoo osaajapulaa.

Poimintoja videosisällöistämme

Lähes kolmannes (32 %) on valmis panostamaan enemmän siihen, että kansainvälinen rekrytointi aina Suomeen asettautumiseen asti hoidetaan työntekijän kannalta mahdollisimman vastuullisesti ja reilusti. Enemmistö (60 %) katsoi, että oma organisaatio aikoo panostaa tähän yhtä paljon kuin ennen.

Ulkomailta rekrytoineista työnantajista 85 prosenttia oli rekrytoinut Euroopasta ja 37 prosenttia muista maanosista.

Yksityisen ja julkisen sektorin työnantajien kokemuksia selvittäneen kyselytutkimuksen tilasi Barona ja toteutti Taloustutkimus Oy. Puhelinhaastatteluihin vastasi 499 yritysten ja organisaatioiden ylintä päättäjää, HR-asiantuntijaa tai muuta organisaatioiden rekrytoinneista vastaavaa henkilöä. Haastattelut toteutettiin kesä-elokuussa 2023.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)