Suomen Tuulivoimayhdistyksen mukaan kotimaisen tuulisähkön tuotanto kasvoi viime vuonna 25 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna.
Tuulivoimalla katettiin viime vuonna 18,2 prosenttia Suomessa kulutetusta sähköstä ja tuulivoima on nyt maamme kolmanneksi suurin sähköntuotantomuoto, niukasti vesivoiman perässä (18,8 %).
Jo tehtyjen investointipäätösten perusteella tiedetään, että tuulivoima tulee kasvamaan Suomen suurimmaksi sähköntuotantomuodoksi tällä vuosikymmenellä. Vuonna 2023 Suomen tuulivoimaloiden yhteenlaskettu kapasiteetti kasvoi vilkkaan rakentamisen myötä 23 prosenttia.
Uusien tuulivoimaloiden rakentaminen ajoitetaan vähätuulisempaan kesäkauteen, ja voimaloiden käyttöönotot tapahtuvat usein lähellä vuodenvaihdetta. Näin ollen suurin osa viime vuonna valmistuneista tuulivoimaloista alkoi tuottaa sähköä vasta aivan vuoden lopussa, ja ne antavat täyden panoksensa tuotantolukuihin vasta tänä vuonna.
– Tuulisuus kuitenkin vaihtelee alueittain, ja mitä laajempaa aluetta tarkastellaan, sitä todennäköisemmin aina jossakin päin tuulee riittävästi tuulivoimatuotannon kannalta. Tuulivoimakapasiteetin alueellisesti tasaisella rakentamisella voidaan tasata sähkön hinnan heilahteluita, luoda vakautta sähköjärjestelmään ja parantaa investointien kannattavuutta, Tuulivoimayhdistyksen toimitusjohtaja Anni Mikkonen kiteyttää.
LUT-yliopiston tuore selvitys osoittaa selkeästi, että nykyistä hajautetumpi rakentaminen vähentäisi merkittävästi ajanjaksoja, jolloin tuulivoimatuotantoa on vain vähän tarjolla tietyn alueen heikkojen tuulien vuoksi.
– Tuulivoimarakentamisen mahdollistaminen myös Itä-Suomessa on ratkaisu moneen hallitusohjelmassakin tunnistettuun haasteeseen. Kuulemme viestiä, että Suomi ja itäraja-asiat ovat nyt EU:ssa monien tahojen puheissa. Nyt on hetki, jolloin voimme saada EU:n mukaan talkoisiin ratkaisemaan Itä-Suomen elinvoima-asioita ja samalla uusiutuvan energian edistämistä, Mikkonen sanoo.





