Sekä Venäjällä että muualla maailmassa pyritään politiikan tutkija Andrei Kolesnikovin mukaan kilvan ymmärtämään, millaista tulevaisuutta kohti Venäjän pitäisi kulkea ja millaisia vaiheita maalla on edessään. Tällaiset pohdinnat ovat hänen mukaansa aina olleet voimakkaimmillaan kriisiaikoina tai – kuten nyt – täydellisen romahduksen partaalla.
– Tulevaisuuden visiointi on eräänlainen psykoterapian muoto ja yritys tarkastella käytännönläheisesti totaalisen katastrofin tilaa, josta ihmiset haluavat nousta ja luoda skenaarioita sen varmistamiseksi, etteivät he joudu enää koskaan kokemaan vastaavaa painajaista, Carnegie-ajatushautomossa työskentelevä Kolesnikov kirjoittaa.
Samalla pyritään hänen mukaansa ymmärtämään, miksi kaikki yritykset modernisoida Venäjää päättyvät aina huonosti. Hän viittaa edesmenneen talousuudistajan Jegor Gaidarin Venäjän historiasta esittämään luonnehdintaan, jonka mukaan liike mistä tahansa pisteestä, minkä tahansa piruetin jälkeen, päättyy aina saman vanhan poliittisen ja taloudellisen diktatuurin äärelle.
Väärät sankarit
Jälkikäteen tarkasteltuina monet asiat näyttävät Kolesnikovin mukaan selviltä.
– Venäjä on ollut ja on yhä jatkuvien kriisien ja sotien maa, hän sanoo.
Neuvostoliiton hajottua Venäjä soti ensin Tšetšeniassa, sitten Georgiassa ja käy nyt täysimittaista hyökkäyssotaa Ukrainaa vastaan. Tulevaisuus, jossa sotia ja kriisejä, ei enää olisi, on Kolesnikovin mielestä viimeisten vuosikymmenien aikana tavoiteltu vain hyvin satunnaisesti.
– Venäjä on epäonninen tulevaisuutensa suhteen, sillä se on epäonninen menneisyytensäkin suhteen. Sen hallitsijat muotoilevat Venäjän menneisyydestä juuri sellaisen kuvan, joka heidän tarkoituksiinsa parhaiten sopii. He siis rakentavat tulevaisuutta menneisyyden piirustusten pohjalta. Vladimir Putinin Venäjä näyttää nyt palanneen ajassa taaksepäin muinaisuuteen, hän toteaa.
– Tulevaisuuden kuvan lähtökohtana on kuva menneisyydestä. Jos maan sankareita ovat sotilasjohtajat ja hahmot, kuten diktaattori Josif Stalin ja hänen salaisen poliisinsa päällikkö Lavrenti Berija, ilmiantajat ja uskolliset, menneisyys johtaa sellaiseen tulevaisuuden Venäjään, joka on hyvin lähellä nykyistä putinismia, hän arvioi.
– Jos taas sankareita ovat ne, jotka menivät vuonna 1965 Moskovan Puškinin aukiolle vastustamaan toisinajattelijakirjailijoiden Andrei Sinjavskin ja Julii Danielin pidätyksiä ja vuonna 1968 Punaiselle torille protestoimaan hyökkäystä Tšekkoslovakiaan, silloin maan tulevaisuus on aivan toinen.
Kohti vapaampaa Venäjää
Varmaa on Kolesnikovin mukaan vain se, että minkä tahansa tulevaisuuden mallin Venäjä omaksuukin, sen on irtauduttava Vladimir Putinin synkästä perinnöstä.
– Putinin aikana Venäjän tulevaisuus on amputoitu. On kristallinkirkasta, että muutos ja modernisaatio voivat alkaa vasta Putinin jälkeen. Venäjän historia on vahvasti henkilöitynyt: siksi puhutaan Stalinin, Nikita Hruštšovin, Mihail Gorbatšovin, Boris Jeltsinin ja nyt Putinin aikakaudesta, joka on kestänyt kauemmin kuin kenenkään muun – paitsi Stalinin, Kolesnikov sanoo.
– Jotkut voivat väittää, että Putinin seuraaja saattaa olla vielä häntäkin pahempi. Maamme historia kuitenkin osoittaa, että kovaotteisen itsevaltiaan väistyttyä hänen lähipiiristään nousevat seuraajat alkavat välittömästi kilpailla keskenään hallinnon liberalisoinnista, kuten Georgi Malenkov, Berija ja Hruštšov Stalinin kuoleman jälkeen toimivat, hän toteaa.
Venäjällä kuviteltiin Kolesnikovin mukaan aivan liian pitkään, että Putinin tukeminen avaisi tien kohti uudistuksia, kun taas vapaiden vaalien pelättiin nostavan valtaan äärinationalistisia aineksia.
– On sanomattakin selvää, että onkin käynyt aivan päinvastoin. Demokratia, vallan rotaatio ja tilivelvollisuus omalle kansalle ovat paras puolustuskeino tuollaista skenaariota vastaan.
