Turvapaikanhakijoista jopa satojen miljoonien eurojen lasku – ministeri: ”Järjestelmämme ei kestä”

Sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntylä esitteli hallituksen toimia turvapaikanhakijatulvan kustannusten rajoittamiseksi Työmiehen tuumaustunnilla.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Sosiaali- ja terveysministeriö on tehnyt karkeita laskelmia siitä, minkälaisia kustannuksia oleskeluluvan saaneista turvapaikanhakijoista seuraa julkiselle taloudelle. Laskelmissa on otettu huomioon sosiaaliturva, terveydenhuolto ja sosiaalihuolto. Tilastoihin perustuvien laskelmien mukaan yhdestä oleskeluluvan saaneesta turvapaikanhakijasta seuraa 13 000 euron kustannukset vuodessa.

Turvapaikanhakijoiden tulijamäärä on noussut kiihtyvästi tänä vuonna.

– Jos tämä jatkuu meillä on kymmeniä tuhansia turvapaikkahakemuksia tänä vuonna, sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntylä (ps.) totesi perussuomalaisten Työmiehen tuumaustunnilla perjantaina.

Jos vuodessa 30 000 turvapaikanhakijaa saisi oleskeluluvan, kustannus sosiaali- ja terveydenhuollolle olisi Mäntylän esittelemien ministeriön karkeiden laskelmien mukaan 396 miljoonaa euroa. Jos tulijoita olisi 200 000, kustannus nousisi jo 2,6 miljardiin euroon.

– Emme voi olla niin sinisilmäisiä, että se raha vain jostain tulee. Tilanteessa jossa joudumme leikkaamaan käytännössä kaikesta tällä hetkellä, kaikista vastuuttominta olisi se, että emme uskaltaisi kertoa, mitä tämä oikein maksaa, Mäntylä sanoi.

– Meidän järjestelmämme ei kestä tätä kuormitusta. Se on fakta, Mäntylä totesi.

Ministeri kertoi hallituksen päättämistä toimenpiteistä, joilla pyritään hallitsemaan turvapaikanhakijoiden lisääntyneestä määrästä seuraavia kustannuksia.

Hallitus aikoo muuttaa sosiaaliturvajärjestelmää siten, että luodaan kotouttamisjärjestelmä oleskeluluvan saaneille turvapaikanhakijoille, joka eriytetään Suomen asumisperusteisesta sosiaaliturvasta.

– Kotouttamispolitiikka ei tule ratkeamaan sillä, että pumppaamme sinne vain kymmeniä miljoonia, satoja miljoonia euroja rahaa, Mäntylä sanoi.

Kotouttamisjärjestelmässä sosiaaliturvan taso on pienempi kuin asumisperusteisessa sosiaaliturvassa. Se sisältäisi velvollisuuden osallistua työllistymistä edistäviin aktivointitoimiin, ja vaatimuksen aktiivisesta kielenopiskelusta. Siihen sisältyisi myös taloudellinen kielibonus.

Lisäksi Mäntylän mukaan pitäisi harkita, että mukaan otetaan ilmoittautumisvelvollisuus viranomaisille. Hänen mukaansa on epäilyksiä, että osa suomalaista sosiaaliturvaa nauttivista osallistuu ulkomailla rikolliseen toimintaan, kuten terroristijärjestö Isisin taisteluihin. Mäntylän mukaan pitäisi miettiä, mitä voidaan tehdä, ettei Suomi ”tukisi välillisesti terrorismia”.

Kansainvälisellä tasolla Irakin ja Afganistanin kanssa pyritään saamaan aikaan palautussopimus kielteisen päätöksen saaneille turvapaikanhakijoille. Myös Somalimaan kanssa pyritään neuvottelemaan sopimus.

Lisäksi hallitus aikoo muun muassa tiukentaa perheenyhdistämisen kriteerejä, vahvistaa suojelupoliisin resursseja, mahdollistaa väliaikaiset pistotarkastukset rajoilla, mahdollistaa vankeusrangaistukset maahantulokiellon rikkomisesta sekä laatia turvallisten maiden listan.

Poimintoja videosisällöistämme
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)