Tunnollisuus, lojaalius ja vastuullisuus – katoavaa työetiikkaa?

Suomalaisen työn arvopohjassa on ennusmerkkejä murroksesta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomalaisen Työn Liiton kyselyssä jopa viidesosa tulevaisuuden työntekijöistä on hylkäämässä perinteiset vaihtoehdot työn ensisijaisina arvoina.

Kun tuhatta suomalaista pyydettiin kuvailemaan itseään työntekijänä tällä hetkellä, kolme perinteistä työetiikkaa heijastavaa arvoa nousi ylivoimaisesti ylitse muiden. Vastaajista 67 prosenttia piti itseään luotettavana ja 63 prosenttia vastuullisena. Tunnolliseksi itseään kuvasi 60 prosenttia vastaajista.

Vähiten ihmiset kuvasivat itseään innostavaksi (10 %) ja nykyaikaiseksi (15 %). Arvostettuna itseään pitää vain noin joka viides vastaaja.

Kun suomalaisilta tiedusteltiin, minkälaisena työntekijänä he näkevät itsensä tulevaisuudessa, muutos nykytilanteeseen oli selvä. Vastaajat ajattelivat olevansa tulevaisuuden työntekijöinä vähemmän tunnollisia, lojaaleja ja vastuullisia.

Esimerkiksi tunnolliseksi työntekijäksi tulevaisuudessa itseään kuvasi vain 43 prosenttia vastaajista, mikä on 17 prosenttiyksikköä vähemmän verrattuna nykyhetken tilanteeseen.

Vastapainoksi moni vastaaja arvioi olevansa tulevaisuudessa nykyistä arvostetumpi, inspiroivampi ja luovempi työntekijä.

– Tulokset heijastavat työkulttuurissa tapahtuvaa muutosta. Yritysten tilanne on heikentynyt ja uutiset huonosta taloustilanteesta synnyttävät epävarmuutta työpaikoista. Tällöin lojaalius työnantajaa kohtaan vähenee. Samalla itseä kuvaaviksi arvoiksi halutaan liittää sellaisia, jotka sopivat murroksessa menestyvän työntekijän identiteettiin, tutkimuspäällikkö Jokke Eljala Suomalaisen Työn Liitosta arvioi.

Vastaajista 39 prosenttia arvioi kokevansa itsensä tulevaisuudessa arvostetuksi, mikä on merkittävä muutos nykyhetken lukemaan: tällä hetkellä arvostetuksi itsensä kokee vain 19 prosenttia vastaajista

– Näyttää siltä, että painopisteet ovat muuttumassa: luovuuden ja idearikkauden kaltaiset luovat arvot ovat nousussa ja perinteiset arvot laskussa. Ahkeruus ja tunnollisuus näyttäisivät menettävän merkitystään työtä ohjaavina päämäärinä – ne muuttuvat pikemminkin keinoiksi uusien päämäärien, kuten arvostuksen ja luovuuden, saavuttamiseen, Eljala pohtii.

Yritysten hyvä varautua muutokseen

Arvostuksen painoarvon nousu tulevaisuudessa nousi esiin jokaisessa ammattiryhmässä, mutta etenkin työntekijöissä, minkä ryhmän keskuudessa se on nykyhetkellä melko alhaisella tasolla (19 % vastaajista).

– Yhä pirstaloituneemmaksi muuttuvassa työelämässä työntekijät päättävät itse omasta urastaan ja tavoitteistaan. Tällöin omakohtaiset saavutukset, kuten arvostuksen tunne, korostuvat, Eljala sanoo.

Hänen mukaansa on selvää, että paitsi työ itsessään, myös asenne työhön ja työn tekemiseen on murroksessa.

– Suomalaiset tuntuvat jakavan näkemyksen siitä, että vanhoilla eväillä ei pärjää vaan tarvitaan uudenlaisia lähtöjä, jotta murroksesta selvittäisiin voittajina. Tämä heijastuu varmasti arvoihin ja siihen, millaisena työntekijänä itsensä haluaa nähdä – ja tähän muutokseen on myös yritysten hyvä osata varautua, Eljala summaa.

Innolink Research Oy teki tutkimuksen sähköisenä internet-paneelitutkimuksena 15–74-vuotiaille suomalaisille huhtikuussa. Vastaajia oli yhteensä 1011. Tutkimusta täydennettiin laadullisella kyselytutkimuksella, jossa vastaajia oli 55. Tutkimuksen virhemarginaali oli 3 prosenttiyksikköä suuntaansa.

Poimintoja videosisällöistämme

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)