Tradenomien keskipalkka on nyt 3466 euroa kuukaudessa.
Ansiotason kasvua selittävät vuosia jatkunut siirtymä toimihenkilötehtävistä asiantuntijatehtäviin, tulospalkkauksen kasvanut määrä sekä liiton vahvistunut rooli yksilötason edunvalvonnassa.
– Jäsenkuntamme ansiotason nousua laskusuhdanteesta huolimatta selittää asiantuntijatehtävien määrän merkittävä kasvu. Valtaosa tradenomeista (71 %) työskentelee nykyään koulutusta vastaavissa asiantuntija- ja esimiestehtävissä, sanoo puheenjohtaja Niko Aaltonen.
– Viime vuoden voimakas muutos tradenomien toimiasemissa selittyy osin myös massairtisanomisten kohdentumisella nimenomaan toimihenkilötehtävissä työskennelleisiin tradenomeihin, Aaltonen jatkaa.
Keskipalkan nousuun vaikuttaa myös tulospalkkauksen lisääntyminen tradenomien keskuudessa. Kokopäivätyössä olevista tradenomeista tulospalkkauksen piirissä on noin 41 prosenttia, mikä on viisi prosenttiyksikköä enemmän kuin aiempana vuonna.
Tulospalkan osuus vuosiansioista oli keskimäärin 3788 euroa eli noin kahdeksan prosenttia. Aiempana vuonna tulospalkan osuus oli 6,8 prosenttia vuosiansioista.
Tradenomien usko tulevaisuuteen on parantunut, sillä noin 75 prosenttia kokee oman työpaikan tilanteen olevan vakaa. Vuonna 2014 vastaava luku oli vajaa 68 prosenttia.
Määräaikaisissa työsuhteissa työskentelevät tradenomit kuitenkin kokevat epävarmuutta, sillä lähes kolmannes heistä piti irtisanomisia tai lomautuksia mahdollisina.
Vuotuinen jäsentutkimus toteutettiin lokakuussa 2015 Innolink Research Oy:n toimesta. Kyselyyn vastasi 3387 TRAL:n jäsentä.





