Presidentti Donald Trump Valkoisessa talossa maanantaina. AFP/LEHTIKUVA/KEVIN DIETSCH

Donald Trump siirtää vastuun pakotteista Euroopalle

Yhdysvaltain senaattorit yrittävät Timo Heinosen mukaan ohittaa presidentin Venäjä-pakotteissa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Voisiko liittovaltion tilapäinen rahoitusratkaisu olla ratkaisu myös lisäpakotteisiin, pohtii kansanedustaja Timo Heinonen (kok.) blogissaan.

”Tämä on enemmän kuin poliittinen kysymys – se on päättäväisyyden testi”, yhdysvaltalaissenaattorit Lindsey Graham ja Brian Fitzpatrick sanoivat. ”Vapaan maailman on toimittava, ja Amerikan on johdettava”, siteeraa Heinonen Politico -julkaisua.

Jonathan Martinin kirjoittamassa artikkelissa käytiin läpi minunkin täällä monet kerrat esillä pitämiä Yhdysvalloissa suunniteltuja lisäpakotteita. Yhdysvaltojen kongressissa on siis edelleen haluja edistää Venäjä-pakotteita, kansanedustaja arvioi.

Heinonen muistuttaa, että viime viikonloppuna Donald Trump otti lisäpakotteet esille, mutta ”sitoi ne ovelalla tavalla siihen, että hän on valmis lisäämään pakotteita, jos kaikki muutkin Nato-maat näin tekevät ja lopettavat energian ostamisen Venäjältä”.

– Minusta tämä avautui ennen muuta Trumpin tapana myöntää, ettei hän ole valmis lisäpakotteisiin ja näin hän sysäsi syyn muille tietäen, että esimerkiksi Turkki ei varmastikaan tähän ole valmis jne. Trump nosti esille myös tullien asettamisen Kiinalle ja edellytti tässäkin toimia kaikilta Nato-mailta.

Heinonen jatkaa, että Politico kertoi sitten, että Graham ja Fitzpatrick yrittävätkin koukuttaa suunnittelemiaan lisäpakotteita ns. continuing resolutionin eli liittovaltion tilapäiseen rahoitusratkaisuun.

– Tämä olisi heidän arvionsa mukaan ainoa tapa edistää pakotteita ilman Trumpin hyväksyntää, sillä ilman sitä puhemies Mike Johnson ja senaatin republikaanijohtaja John Thune eivät näytä asiaa haluavan tai voivan edistää eli ns. yli Trumpin.

Heinonen huomauttaa, että toki Grahamkin on nyt nostanut esille sitä, että asiaa voisi saada eteenpäin paremmin, jos eurooppalaiset saadaan suostuteltua ottamaan tiukempi linja Kiinaa kohtaan, joka on kuitenkin lopulta se suurin venäläisen energian ostaja.

Graham totesikin, että jos Eurooppa haluaa pitää Trumpin jatkossa omalla puolellaan, niin niiden tulee olla samoilla linjoilla Kiinan ja Intian suhteen.

– Toivottavasti tämä nyt onnistuu edes tavalla tai toisella. Joka tapauksessa Venäjää pitää nyt painostaa kovemmin ja tiukemmin. On täysin selvää, että Venäjä ole rauhaa tai edes tulitaukoa tekemässä ja toivottavasti tämän myös Trump nyt voisi jo myöntää, Heinonen kirjoittaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)