Tammi-lokakuussa teollisuuden tilaukset vähenivät 11,4 prosenttia vuodentakaiseen verrattuna. Tilaukset ovat vähentyneet yhtäjaksoisesti jo yhdeksän kuukautta. Vaikein tilanne on paperiteollisuudessa.
– Heikon kehityksen taustalla on Saksan kaltaisten keskeisten vientimaiden talousvaikeudet, Euroopan keskuspankin kiristämä rahapolitiikka ja sotaan liittyvä geopoliittinen epävakaus, Suomen Yrittäjien ekonomisti Roope Ohlsbom sanoo.
Teollisuuden tuotanto sen sijaan kasvoi hieman lokakuussa. Nousua työpäiväkorjattuun tuotantoon tuli 1,5 prosenttia syyskuuhun ja 1,2 prosenttia lokakuuhun 2022 verrattuna.
Ohlsbomin mukaan teollisuusyritykset tyhjentävät nyt vanhoja tilauskantojaan.
– Pitkään laskeneet teollisuuden tilaukset tulevat näkymään nykyistä voimakkaammin myös tuotannon laskuna, kun aiemmin kertyneitä tilauksia saadaan täytettyä.
Ohlsbom muistuttaa, että luottamus tulevaan on teollisuuden yrityksissä selvästi pitkän aikavälin keskiarvoa heikompaa.
– Suomen supistuva vienti ja kulutuskysyntä, teollisuuden vähenevät tilausmäärät, yritysten heikko luottamus ja korkeat korot on talouden kannalta vaarallinen yhdistelmä. Talvesta tulee vaikea, Ohlsbom ennakoi.
Hänen mukaansa positiivisia merkkejä on löydettävissä suomalaisten maksamien kuluttajahintojen nousun laaja-alaisesta hidastumisesta ja Saksan odotettua matalammista inflaatioluvuista.
Ennakkotietojen mukaan Suomen yhdenmukaistettu inflaatio oli marraskuussa enää 0,7 prosenttia ja euroalueen inflaatio 2,4 prosenttia.
– Suomessa kulutuskysyntä saa piristysruiskeen ja suurten EU-maiden hidastuva inflaatio jouduttaa korkojen laskua, Ohlsbom arvioi.





