Kesätyöstä saatava kuukausipalkka vaihtelee noin 1 000–3 000 euron välillä, kun mediaani on 1 625 euroa. Asiasta kertoo Talouselämä, jonka mukaan parhaiten palkatut kesätyöt ovat rakennusalalla.
– Varsinkin sähköasentajilla on korkeat ansiot, sillä heillä on korkeat tes-sopimukset, sanoo työelämän asiantuntijayritys Eezyn viestintä- ja markkinajohtaja Marleena Bask Talouselämälle.
Sähköasentajien työehtosopimuksessa minimituntipalkka on noin 12 euroa. Toisaalta palkka kasvaa, jos henkilöllä on olemassa sähköasentajan tutkinto.
Bask mainitsee, että ilman tutkintoa koville ansioille voi päästä elintarviketeollisuuden parissa työskentelevänä painepesijänä, jossa työehtosopimuksen minimituntipalkka on 13,58 euroa. Kesätyöntekijän saama bruttopalkka ylittää erilaisine lisineen yli 2 200 euron tes:n mukaisella sopimuksella.
Academic Workin konsultointijohtaja Mirjam Kekäläinen kertoo teknisen alan kesätyötehtävien olevan keskimääräistä hyväpalkkaisempia. Junior työnjohtaja -tehtävissä ollaan hänen mukaansa lähellä vastavalmistuneen palkkatasoa ja kesätyöläinen tienaa yli 2500 euroa kuussa.
Korkeakoulututkintoa opiskelevilla on lähellä valmistumista yleensä jo hyvät kesätyötienestit, mutta eniten ansaitsevien joukossa lienevät Talouselämän mukaan lääkäriopiskelijat.
Keväällä julkista mielenkiintoa herätti se, että Satakunnan hyvinvointialue etsi lääkäriopiskelijoita kesätöihin jopa 9 000 euron kuukausipalkalla. Kuudennen vuosikurssin lääkäriopiskelijoiden kesätöiden keskipalkka oli Lääkäriliiton mukaan viime vuonna 5 136 euroa kuukaudessa.





