”Tavallisia kansalaisia verotetaan ennätysankarasti”

Oikeustieteen tohtori Janne Juuselan mukaan verotuksen kohtuullistaminen tukisi työllisyyttä ja kasvua.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tavallisten kansalaisten työn, yrittämisen ja sijoittamisen ”ennätysankara verottaminen” on oikeustieteen tohtori, asianajaja Janne Juuselan mukaan Suomen verojärjestelmän merkittävin rakenteellinen ongelma

Verotuksen kohtuullistaminen tukisi veroasiantuntijan mukaan talouskasvua ja työllisyyttä, sillä se parantaisi työnteon ja yrittämisen kannusteita.

– Suomalaisten vaurastuminen edellyttäisi, että osallistuisimme nykyistä laajemmin yritystoimintaan. Yritystoimintaan voi osallistua yrittäjän, omistajan tai sijoittajan roolissa, Janne Juusela kirjoittaa Kauppalehden mielipidekirjoituksessaan.

Hän huomauttaa suomalaisten kotitalouksien olevan läntisen Euroopan vähävaraisimpien joukossa. Suomalaisten varallisuus on myös muita eurooppalaisia enemmän painottunut sellaiseen omaisuuteen, joka ei aktiivisesti kerrytä lisää varallisuutta, kuten asuntoihin ja nollakorkoisille pankkitileille.

Janne Juuselan mukaan suomalaisten vaurastuminen edellyttäisi nykyistä laajempaa osallistumista yritystoimintaan joko yrittäjinä, omistajina tai sijoittajina.

– Suomessa verotus kuitenkin ehkäisee poikkeuksellisen tehokkaasti tavallisten kansalaisten mahdollisuuksia vaurastua ja kerryttää varallisuutta, jolla yritystoimintaan voisi osallistua, Juusela arvioi.

Yksinkertaisin tapa vaurastua on hänen mukaansa tehdä työtä ja ansaita palkkatuloja.

– Vaurastuminen työnteolla on kylläkin tehty Suomessa vaikeaksi, sillä palkkatulojen verotus on kansainvälisesti vertaillen ennätysmäisen ankaraa.

Juusela korostaa erityisesti lisätulon verotusta eli progressiota. Se muodostuu hyvin ankaraksi jo pieni- ja keskituloisilla palkansaajilla.

– Keskipalkkaisen työntekijän rajaveroaste on Suomessa 47,1 prosenttia, kun se esimerkiksi Ruotsissa on 33,4 prosenttia, Norjassa 34,5 prosenttia ja Virossa 21,3 prosenttia.

Ankara progressiivinen verotus kohdistuu Janne Juuselan mukaan juuri sellaiseen lisätyöhön, josta ansaittuja varoja voisi käyttää pitkäjänteiseen arvopaperisäästämiseen, eli esimerkiksi ylityöstä saataviin korvauksiin tai sivutoimen tuloihin.

Yrittäjien verotus on Janne Juuselan mukaan kohtuullista niillä, joiden yrityksissä on paljon varallisuutta. Muilla kuin varakkailla yrittäjillä verotus on taas hänen mukaansa erittäin ankaraa.

– Tämä johtuu siitä, että yrityksestä nostettuja varoja verotetaan ansiotulona, ja ansiotulon verotus on Suomessa huippukireää. Keskituloille yltävän yrittäjän marginaaliveroprosentti on lähellä viittäkymmentä, mikä on maailmanennätystasoa.

Janne Juusela muistuttaa, että myös Suomen perintöverotus ehkäisee vaurastumista.

– Suomessa keskikokoisestakin perinnöstä maksetaan perintöveroa kymmeniä tuhansia euroja. Perintö ei yleensä ole likvidiä varallisuutta, joten sen saamisesta aiheutuva perintöveron maksuunpano johtaa usein siihen, että perinnönsaajan mahdollisuudet arvopaperisäästämiseen vähenevät entisestään.

Poimintoja videosisällöistämme

Vastaavaa ongelmaa ei hänen mukaansa ole monissa muissa maissa, koska perintövero on kansainvälisesti väistyvä veromuoto. Perintöveroa ei ole esimerkiksi Ruotsissa, Virossa tai Norjassa.

– Jos kotitalous on onnistunut kerryttämään varallisuutta arvopaperisäästämisen aloittamiselle, on vastassa jälleen ahne verottaja. Kansainvälisesti vertaillen sijoittamisen verotus on Suomessa ankaraa, sillä meillä pääomatulot ovat hyvin laajasti ja ilman inflaatiotarkistuksia verotuksen kohteena, Juusela toteaa.

Pääomatuloverotuksen verokantaa on lisäksi vuosien varrella kiristetty, ja verotus on muutettu progressiiviseksi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)