Uudellamaalla Loton voittotilaston kärkipaikkaa pitävät Helsinki ja Porvoo, joissa kummassakin on voitettu yli 12 miljoonan euron lottovoitot.
Pirkanmaalla ykkösenä on Tampere niin ikään yli 12 miljoonan euron voitolla. Pohjois-Savossa kärjessä on Kuopio ja Pohjanmaalla Vaasa.
Suurimpien voittojen tilastoissa esiintyy paljon maakuntien suurimpia kaupunkeja lähinnä sen takia, että väkirikkaissa kunnissa lottorivejä pelataan eniten, jolloin niihin osuu myös määrällisesti eniten voittoja.
Yksittäisissä päävoitoissa esiin nousevat myös pienemmät paikkakunnat. Esimerkiksi Etelä-Pohjanmaalla maakunnan suurin lottovoitto on mennyt pieneen, alle 3000 asukkaan kuntaan. Myös alle 4000 asukkaan Kuortane löytyy maakunnan viiden kärjestä.
Suurimmat lottovoitot eri maakunnissa:
Ahvenanmaa
Voittosumma €, kierros, paikkakunta
2,3 miljoonaa (porukka, 5 osuutta), 35/1998, Maarianhamina
554 000, 18/1991, pieni paikkakunta
500 000 (porukka, 4 osuutta), 12/2002, Maarianhamina
438 000, 52/1988, pieni paikkakunta
392 000, 2/2005, Maarianhamina
Etelä-Karjala
5,0 miljoonaa, 47/2012, Ruokolahti
3,5 miljoonaa (porukka, 2 osuutta), 33/2004, Lappeenranta
2,5 miljoonaa, 46/2000, Lappeenranta
1,9 miljoonaa, 25/1993, Ruokolahti
1,8 miljoonaa, 38/2004, Lappeenranta
Etelä-Pohjanmaa
3,3 miljoonaa, 48/2008, pieni paikkakunta
3,1 miljoonaa, 22/2003, Jalasjärvi
2,3 miljoonaa (porukka, 22 osuutta), 29/2005, Jalasjärvi
2,0 miljoonaa, 44/2008, Seinäjoki
1,8 miljoonaa (porukka, 10 osuutta), 34/1994, Kuortane
Etelä-Savo
Voittosumma €, kierros, paikkakunta
7,3 miljoonaa, 50/2010, Kangasniemi
5,5 miljoonaa, 7/2012, Mikkeli
3,6 miljoonaa (porukka, 3 osuutta), 52/1998, Juva
3,0 miljoonaa, 27/2013, Juva
3,0 miljoonaa, 48/2011, Joroinen
Kainuu
1,6 miljoonaa, 38/2006, Sotkamo
1,2 miljoonaa (porukka, 5 osuutta), 45/2001, Kajaani
1,1 miljoonaa, 50/2009, pieni paikkakunta
1,7 miljoonaa (porukka, 2 osuutta), 52/1999, Kajaani
974 000 (porukka, 6 osuutta), 51/1994, pieni paikkakunta
Kanta-Häme
Voittosumma €, kierros, paikkakunta
8,0 miljoonaa, 20/2011, Forssa
6,0 miljoonaa, 33/2012, Forssa
5,0 miljoonaa, 29/2011, Riihimäki
3,4 miljoonaa, 2/2002, Riihimäki
3,0 miljoonaa, 32/2009, Hämeenlinna
Keski-Pohjanmaa
5,7 miljoonaa (porukka, 6 osuutta), 45/2004, Kokkola
3,0 miljoonaa, 9/2012, Kokkola
1,6 miljoonaa, 10/1999, Toholampi
1,5 miljoonaa, 51/2008, Kokkola
1,1 miljoonaa, 36/2009, Kokkola
Keski-Suomi
6,0 miljoonaa, 23/2013, Jämsä
2,5 miljoonaa, 3/2011, pieni paikkakunta
1,7 miljoonaa, 16/2006, Jyväskylä
1,7 miljoonaa, 45/1992, Viitasaari
1,6 miljoonaa, 4/2007, Laukaa
Kymenlaakso
7,0 miljoonaa, 4/2010, Kotka
5,0 miljoonaa, 6/2011, Hamina
4,8 miljoonaa, 24/2008, Kouvola
3,0 miljoonaa, 12/2012, Kotka
3,0 miljoonaa, 35/2011, Kotka
Lappi
5,0 miljoonaa, 2/2012, Kemi
5,0 miljoonaa, 39/2011, pieni paikkakunta
2,7 miljoonaa (porukka, 20 osuutta), 26/2001, Rovaniemi
2,0 miljoonaa, 47/2007, Tornio
1,8 miljoonaa, 17/2011, Kemi ja 1,8 miljoonaa, 17/ 2011, pieni paikkakunta
Pirkanmaa
12,5 miljoonaa (porukka, 10 osuutta), 3/2013, Tampere
4,5 miljoonaa, 43/2011, Tampere
3,4 miljoonaa, 3/1991, Pälkäne
3,3 miljoonaa, 48/2008, Pirkkala
3,0 miljoonaa, 26/2008, Tampere
Pohjanmaa
4,5 miljoonaa, 13/2007, Vaasa
4,2 miljoonaa (porukka, 5 osuutta), 48/2002, Vaasa
2,1 miljoonaa, 8/1990, Luoto
1,8 miljoonaa, 49/1990, Vaasa
1,5 miljoonaa, 36/2008, Vaasa
Pohjois-Karjala
3,3 miljoonaa, 53/2009, Joensuu
2,4 miljoonaa (porukka, 2 osuutta), 29/2004, Tohmajärvi
2,3 miljoonaa (porukka, 2 osuutta), 7/2003, Joensuu
2,3 miljoonaa, 11/2013, Tohmajärvi
2,2 miljoonaa (porukka, 3 osuutta), 17/2005, Polvijärvi
Pohjois-Pohjanmaa
7,2 miljoonaa, 38/2010, Kalajoki
6,0 miljoonaa, 33/2012, Oulu
5,7 miljoonaa, 26/2012, Oulu
3,5 miljoonaa, 12/2006, Oulu
3,3 miljoonaa, 46/2003, Raahe
Pohjois-Savo
4,0 miljoonaa, 30/2013, Kuopio
3,7 miljoonaa, 9/2008, Varkaus
3,0 miljoonaa, 46/2007, Varkaus
3,0 miljoonaa, 6/2010, Iisalmi
2,8 miljoonaa, 25/2013, Suonenjoki
Päijät-Häme
4,5 miljoonaa, 43/2011, Lahti
2,7 miljoonaa (porukka, 3 osuutta), 22/1996, Lahti
2,5 miljoonaa, 7/1999, Lahti
2,5 miljoonaa, 15/1999, Hollola
1,7 miljoonaa (porukka, 5 osuutta), 49/2001, Asikkala
Satakunta
5,5 miljoonaa, 7/2012, Rauma
3,6 miljoonaa, 13/2005, Pori
3,4 miljoonaa, 13/2009, Rauma
2,6 miljoonaa, 49/1995, Pori
2,3 miljoonaa (porukka, 5 osuutta), 1/2005, Eurajoki
Uusimaa
12,7 miljoonaa (porukka, 2 osuutta), 19/2013, Porvoo
12,2 miljoonaa, 43/2012, Helsinki
7,5 miljoonaa, 13/2011, Espoo
5,7 miljoonaa, 26/2012, Helsinki
5,3 miljoonaa, 17/2008, Järvenpää
Varsinais-Suomi
6,0 miljoonaa, 16/2010, Turku
5,0 miljoonaa, 21/2012, Laitila
4,0 miljoonaa, 11/2012, Parainen
2,7 miljoonaa (porukka, 2 osuutta), 24/2000, Salo
2,7 miljoonaa (porukka, 3 osuutta), 41/2000, Turku





