Taiwanilaiset sotilaat kantavat droonia. AFP / LEHTIKUVA / I-HWA CHENG

Tämän vuoksi asiantuntijat uskovat Kiinan hyökkäävän Taiwaniin tänä vuonna

Donald Trumpin virkavuosi tasoitti Yun Sunin mukaan tietä Taiwanin miehittämiseen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Washingtonissa sijaitsevan Stimson Center- ajatushautomon Kiina-ohjelman johtaja Yun Sunin mukaan Kiina hyökkää Taiwaniin kuluvana vuonna tai ainakin maiden välinen tilanne eskaloituu vakavasti.

Jo 74-vuotiaan Xi Jinpingin kolmas kausi Kiinan johtajana päättyy ensi vuonna. Seuraava kansankongressi päättää, säilyykö valta hänen käsissään vielä yhden kauden vai aletaanko valtaa siirtää seuraajalle. Siihen mennessä Xin pitää saada käsiinsä absoluuttinen valta maansa johdossa sekä kiistämätön syy valtakautensa jatkamiselle. Kiusaus ”historialliseen läpimurtoon” siihen mennessä on suuri.

Yun Sun uskoo kuitenkin, että suurin tekijä, joka on luonut Kiinalle tilaisuuden miehittää Taiwan, on Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin julkilausuttu kiinnostuksen puute saarivaltion puolustamiseen. Saman näkemyksen on aiemmin esittänyt myös Carnegie Centerin asiantuntija Tong Zhao.

Pekingissä uskotaan, että seuraava presidentti tukee Taiwania enemmän, mikä kaventaa aikaikkunaa. Jos Trumpin asema heikkenee syksyn kongressivaalien myötä, hänen ulkopolitiikastaan voi tulla vähemmän opportunistista.

– Siksi aikaikkuna on rajallinen: Kiina ei ehkä koskaan enää näe tilannetta, jossa Washington olisi yhtä haluton puuttumaan Taiwanin asioihin, Sun kirjoittaa.

Trumpin päättämättömyys Kiinaa kohtaan herättää epäilyjä, että hän valmistautuu suureen kaupankäyntiin Pekingin kanssa vaihtaen Taiwanin heikentyneen tuen taloudellisiin etuihin samalla tavoin kuin hän on käytännössä toimimassa Ukrainan ja Moskovan suhteen.

Yrityksissään toimia Venäjän ja Ukrainan välittäjänä ja saada Ukrainan luovuttamaan alueita Venäjälle Trump on myös käytännössä normalisoinut suurvaltojen oikeuden rikkoa rauhaa ja siirtää rajoja asevoimin. Hänen operaationsa Venezuelassa ja suunnitelmat Grönlannin miehittämiseksi vaikuttavat samaan suuntaan.

Peking, joka on aina ja ehdottomasti pitänyt Taiwania omana alueenaan saa Sunin mukaan tällä tavoin lisäperusteita oikeuttaakseen mahdolliset vihamieliset toimensa. Pekingin askeleet Taiwanin miehittämiseksi näyttävät paljon laillisemmilta kuin Trumpin väitteet Yhdysvaltojen valtaoikeudesta koko läntiseen pallonpuoliskoon. Lowy Instituutin tutkijat huomauttavat, että lähes kolme neljäosaa maailman maista tunnustaa Kiinan omistusoikeuden Taiwaniin, kun vain 11 YK:n jäsenvaltiota on tunnustanut saaren itsenäisyyden ja niistäkin suurin osa on pieniä saarivaltioita.

Yhdysvaltain presidentti Joe Bidenin hallinto rajoitti Kiinan edistyksellisen teknologian saatavuutta, mutta pyrki välttämään rankempia kauppasodan muotoja viestittäen Pekingille, että se saa nauttia Yhdysvaltojen kanssa käymänsä kaupan eduista, kunhan pidättäytyy voimankäytöstä Taiwania vastaan. Samaan aikaan Yhdysvallat vahvisti liittosuhdettaan Euroopan ja Tyynenmeren alueen maiden kanssa. Trump käänsi tämän diplomaattisen strategian päälaelleen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)