Taipaleenjoen taisteluista hengissä selvinneet eivät kaikki saanet sielulleen lepoa rauhan tultua. Runsaassa 15 vuodessa talvisodan päättymisestä palvottu runoilija Yrjö Jylhä oli kuluttanut itsensä täysin loppuun. Viimeiset vuotensa hän eli eristyksissä, puuhaillen mittavien käännöstöittensä kimpussa. Vaivoja oli useita: lamauttava kyllästyneisyys, nautinto- ja lääkeaineet, sairaudet, jopa pitkälle edennyt kuppa.
Yrjö Jylhä oli tunnettu runoilija jo ennen talvisotaa. Harhakäsitys on ollut, että Jylhä Taipaleenjoen taisteluissa komppanian päällikkönä ollessaan olisi kirjoittanut korsuolosuhteissa ennätyssuosioon nousseen Kiirastuli-kokoelmansa. Ei, Kiirastuli syntyi rauhan aikana, liki vuotta talvisotaa myöhemmin.
Kokoelmasta tuli hänen runotuotantonsa huippu ja päätepiste. Työ jatkui vielä 1950-luvun puoliväliin saakka, mutta muiden haastavien kirjallisten töiden parissa.
Alkukolmannes Panu Rajalan Yrjön Jylhän monologeiksi laittamasta romaanista käsittää matkan pirssikyydillä Helsingistä Turkuun. Siellä odottaa hänen veljensä jouluaterian kanssa runoilijaa saapuvaksi. Taksimatka tarjoaa Panu Rajalalle mahdollisuuden kertoa Jylhän tarinaa tämän taksikuskille – jonka nimi muuten on Venäläinen.
Rajala pitäytyy tarkasti Jylhää koskevissa tosiasioissa, mutta saa pistettyä omaa mielikuvitustaan runoilijan ja kuljettajan väliseen keskusteluun. Siinä lukijalle viimeistään tarkentuu, kenestä on kyse, ja mitkä ovat kyyditettävän mielialat ja asenteet. Useaan kertaan nuori kuski nimittäin haastaa sotasankarimme väittelyyn siitä, oliko koko sodassa mitään järkeä. Tämän Venäläisen repliikit muistuttavat pitkälti sotien jälkeisten pullasorsaradikaalien triviaaliheittoja alkaen: mitäs menitte.
Viimeinen joulu veljen kodissa
Kun Yrjö Jylhä saapuu vihdoin myöhässä veljensä ja tämän vaimon kotiin Turussa, jouluateria on jo ohi, mutta nälkäinen vieras saa lämpimän vastaanoton ja ruokaa. Oleskelu Turussa kuluu isäntäpariskunnan ja näiden juhlapyhien vieraiden kanssa jutustellessa. Huomattava osa viimeisestä viikosta kuluu myös ympäri Turkua kuljeskellessa.
Jylhän veljen vieraiksi tulevat Turun yliopiston professori, myöhemmin kansleri ja akateemikko Tauno Nurmela sekä kirurgian professori Alexander Klossner rouvineen. Heidän ja Jylhän tapaamisesta Rajala rakentaa kirjailijan olotilaa kuvaavan kohtauksen, jossa Nurmela leikittelee kulttuuri-ihmisenä Jylhääkin kiinnostavista asioista, kirurgi taas toimii lääketieteen oppaana. Ilta muodostuu Jylhälle hankalaksi sietää.
Joukkio päätyy suosittelemaan Jylhälle sairastamislepoa, hoitokotia. Veli vaimoineen pitkin kaikkia viimeisen viikon päiviä kantaa huolta hänen terveytensä lisäksi taloudellisesta tilanteesta. Veljen koti oli jo aiemminkin muodostunut eräänlaiseksi turvasatamaksi, vaikka siitä lisäksi tuli hänen elämänsä viimeinen.
Iloisella päällä olevan seurueen hauskanpito näyttäytyy Jylhälle itselleen kaikkea muuta kuin viihdyttävänä. Rajala pystyy hyvin kuvaamaan illanvieton ristiriitaisuuden, ihmisten riemun ja Jylhän syrjään vetäytyvän, toivottoman synkkyyden vastakohtaisuuden.
Ja muistaa täytyy, että kirja perustuu vankkaan taustatietoon, jota romaanimuoto ryydittää. Kymmenisen vuotta sitten nimittäin ilmestyi Rajalan ja Helsingin Sanomien kirjallisuustoimittaja Vesa Karosen yhteinen Jylhän elämänkerta, mestarillinen kuvaus runoilijan ja sotilaan kohtalokulusta.
Kerttu ja Eino Krohn sen jo näkivät: kulttuurikuppa!
Jo edellisen kesän lopulla Krohnien kulttuuripariskunta Eino ja Kerttu tapasivat taas ystävänsä Jylhän. Tuolloin Kerttu oli Jylhää katsoessaan kauhistunut: ”Mitä sinulle on tapahtunut”? Jylhän kasvojen ulkonäkö oli muuttunut niin, että hänen terveydentilaansa koskeneet huhut vahvistuivat. Pitkälle edennyt kuppa oli jättänyt tuhoisat jälkensä.
Taiteilijayhteenliittymä Tulenkantajien yksi jäsen, taidemaalari Sylvi Kunnas tunsi Jylhän ja monet muut. Kunnas saattoi reippaina hetkinään riekkua ”kulttuurikupasta”, joka tuntui kiertävän liki kaikissa tulenkantajien jäsenissä. Tauti tarttui huolettomissa, suojaamattomissa seksisekoiluissa, kun kaikki naivat kaikkia. Liian moni uskoi sen parantuvan, kun tauti edetessään piiloutui välillä huomaamattomaksi. Saman ovat tulleet todenneeksi vuosisatojen saatossa monet: V.I. Lenin, Kristoffer Kolumbus, Eino Leino, Idi Amin jne.
Yrjö Jylhän loppu tuli kuitenkin eteen oman käden kautta. Romaani antaa sen vaikutelman, että pistoolin viimeiselle matkalleen Turkuun mukaan ottamalla Jylhä oli tehnyt jo päätöksensä. Tosin pistooli oli hänellä varsin usein mukana. Julmuuden Jylhä teki itselleen veljensä kodin kylpyhuoneessa. Jos hän olisi osannut olla enää edes veljelleen, tämän vaimolle ja heidän kodilleen kiitollinen, hän olisi laukaissut aseensa jossakin muualla.
Panu Rajala: Erään soturin loppu. Runoilija Yrjö Jylhän tragedia. Panu Rajala & Kustannushd 2019.
