Kodin sulaketaulu ja pörssisähkön hinta matkapuhelimen näytöllä Espoossa 14. maaliskuuta 2024. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Talsa: Pörssisähkön hinta saattaa painua todella alas

Energiateollisuus odottaa hintoihin rajua muutosta keväällä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Pörssisähkön hinta saattaa kevään aikana painua todella alas, Energiateollisuuden energiamarkkinoista vastaava johtaja Pekka Salomaa arvioi Taloussanomille.

Yksi syy on Suomen suurimman sähköntuotantoyksikön Olkiluoto 3:n vuosihuollon päättyminen huhtikuun puolivälissä, mikä lisää sähköntuotantoa Suomessa maksimissaan 1 600 megawatilla.

– On ihan mahdollinen skenaario, että jos meillä on tuotantoa paljon, kun Olkiluoto 3 käynnistyy, lumi sulaa pohjoisessa ja Kemijoessa on isot virtaamat, ja sattuu vielä tuulemaan paljon, eikä meillä ole yhtä isoa varaventtiiliä Viroon päin, niin hinta voi painua tosi rajusti, Salomaa sanoo Talsalle.

Sähkön pörssihintoihin on tänä keväänä vaikuttanut myös Suomen ja Viron välisen Estlink 2-sähkönsiirtoyhteyden katkeaminen tammikuussa. Katkeamisen seurauksena sähköä on voitu siirtää vain kolmasosa normaalista määrästä.

Asiassa on kuitenkin huomionarvoista se, että Suomesta on yleisemmin myyty sähköä Viroon eikä toisin päin.

– Jos Suomessa olisi niukkuutta sähköstä, niin hinta voi heilahtaa voimakkaammin kuin Estlink 2:n kanssa, Salomaa sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)