Mieleeni tuli virke opiskeluaikojen tenttikirjasta: ”Ulkoinen uhka lisää ryhmän sisäistä kiinteyttä”. Teesi taisi olla sosiologi Eric Hofferin lanseeraama. Se on havaittu todeksi ainakin, jos ryhmällä tarkoitetaan kansaa. Sisäisesti hajanainen Suomi yhdisti voimansa Talvisodassa, samoin kuin nyt Ukraina, Venäjän hyökkäyksen kohteena.
Hoffer kuitenkin käsitteli joukkoliikkeitä. Nyky-Suomen politiikassa hänen määritelmänsä mukainen joukkoliike on selkeimmin perussuomalaiset. Puolueen vaikuttajia, kansanedustajia myöten, on tuomittu rikoksista. Näiden lisäksi moni on syyllistynyt sellaiseen sopimattomaan käytökseen, jota tuskin viidesosa suomalaisista hyväksyy.
Onko olemassa joku ulkoinen uhka, joka kiinteyttää perussuomalaiset kaikesta huolimatta pysymään rivissä?
Kun seurasi puolueen viimeisintä kokousta, tämä tuli selväksi. Vihollinen on media ja ainakin puolueen strategit sitä sellaiseksi maalaavat. Media on tuonut esille yllämainittuja tuomioita ja enemmän tai vähemmän rasistisia ynnä muita möläytyksiä, niin kuin pitääkin, se on sen tehtävä ja velvollisuus.
Valitettavasti media on myös syyllistynyt epätarkkuuksiin ja virheisiin. Nämä ovat olleet syöttöjä perussuomalaisen propagandakoneiston strategiapelaajien lapoihin. Kun yksi kirjoitus yhdeksän oikean joukossa osoittautuu virheelliseksi, joukkoliikkeen tosiuskovaisten (Hofferin termi tämäkin: true believer) on helppo uskoa kaikki ajojahdiksi vailla perusteita.
Toinen asia, mitä median kannattaisi miettiä on suhteellisuus. Aiheita ja paljastuksia on ollut riittämiin, mutta mitenkähän monessa ohjelmassa esimerkiksi Yle on näitä kuukauden mittaan käsitellyt? Uutiset, Jälkiviisaat, A-studiot, Ykkösaamut… Ei taida olla moni päivä jäänyt väliin. En vähättele rasististen möläytysten ongelmaa, mutta luulen, että median seuraajille on jo tullut selväksi, mitä on tapahtunut. Toisto sen sijaan on osaltaan, pahoin pelkään, ruokkinut tosiuskovaisten käsitystä vainotuksi tulemisesta.
Noilta opiskeluajoiltani muistan myös sittemmin hyvinkin arvostetuksi journalistiksi nousseen ystäväni Pekka Hyvärisen ihmettelyn siitä, että kun Suomessa, toisin kuin Ruotsissa, joku lehti löytää uutisen, niin koko mediakenttä alkaa juosta sen perässä. Näinhän se on, mitä Seiska edellä, sitä toiset perässä, jopa. Kun näin on, tämäkin antaa kasvualustaa uhriutumiselle ja epäoikeudenmukaisen vainon kohteena olemisen tunteelle.
