Suomi on hakemassa sopeutuskauden pidennystä seitsemään vuoteen liittyen EU:n finanssipolitiikan sääntöjen täyttämisessä. Asiasta kertoi pääministeri Petteri Orpo (kok.) keskiviikkona eduskunnassa, jossa agendalla oli pääministerin ilmoitus EU:lle toimitettavasta keskipitkän aikavälin finanssipoliittis-rakenteellisesta suunnitelmasta.
– EU:n jäsenmaita sitovat uudistetut velkasäännöt astuivat voimaan huhtikuun lopussa. Suomen tavoitteiden mukaisesti ne ohjaavat kaikkia jäsenvaltioita entistä vahvemmin korjaamaan suuntaa, jos julkinen talous uhkaa ajautua hallitsemattomalle uralle – myös Suomea, totesi Orpo avauspuheessaan.
Velka-ankkurina toimivat vakaus- ja kasvusopimuksen velkasuhteen ja alijäämän tavoitteet. Velkaa ei saisi olla yli 60 prosenttia bruttokansantuotteesta ja alijäämien tulee pysyä alle kolmessa prosentissa.
– Hallituksen puolesta voin todeta, että yhdeksän miljardin kokonaisuus on yhteensopiva tiukentuneiden EU:n sääntöjen kanssa, ja hallitus on sitoutunut sen täysimääräiseen toimeenpanoon, Orpo sanoi.
Osana uudistunutta sääntökehikkoa EU:n jäsenvaltiot valmistelevat kansalliset keskipitkän aikavälin finanssipoliittis-rakenteelliset suunnitelmansa. Ne tehdään vähintään neljäksi tai viideksi vuodeksi riippuen jäsenvaltion vaalikauden pituudesta. Suomi julkaisi 23.9.2024 luonnoksen ensimmäiseksi suunnitelmakseen. Siinä esitetään hallituksen sitoumus nettomenopoluksi eli sallituksi julkisten nettoperusmenojen vuotuiseksi kasvuvauhdiksi neljäksi seuraavaksi vuodeksi.
– Uuden sääntökehikon toimeenpano tapahtuu Suomen kannalta haastavassa tilanteessa. Talous on kärsinyt merkittävästi pandemian ja Venäjän hyökkäyssodan seurauksena. Jo ennen näitä kriisejäkin pitkään jatkuneeseen valtion velkaantumiseen on nyt korkea aika tehdä korjausliike. Ikäsidonnaisten menojen kasvu ja työikäisen väestön väheneminen on ollut tiedossa vuosikymmenten ajan. Olemme finanssikriisistä lähtien eläneet yli varojemme ja keikkuneet EU-sääntöjen noudattamisen rajalla, Orpo totesi.
– Nettomenojen sallitun kasvuvauhdin laskennassa oletetaan lähtökohtaisesti, että julkisen talouden riittävä sopeutus tapahtuu neljän vuoden sopeutuskauden aikana. Sääntökehikko kuitenkin mahdollistaa julkisen talouden sopeutuskauden pidentämisen seitsemään vuoteen, mikäli jäsenvaltio sitoutuu investointeihin ja rakenteellisiin uudistuksiin, pääministeri kuvasi.
Orpo korosti, että hallitus on sitoutunut toimenpidekokonaisuuksien täysimääräiseen toimeenpanoon. Yhdessä hallituksen tavoittelemien työmarkkinavaikutusten toteutumisen kanssa tämä kokonaisuus varmistaa, että Suomi noudattaa nettomenopolkuaan: alijäämä painuu alle 3 prosentin viitearvon vuonna 2025 ja velkasuhde kääntyy laskuun vuonna 2027 hallituksen tavoitteiden mukaisesti.
– On tärkeää todeta tässä, että nyt laadittu suunnitelma ei edellytä hallitukselta lisäsopeutusta tai muutosta talouspolitiikan linjaan jo aikaisemmin päätettyjen toimien lisäksi. Vahvalla pohjalla oleva yhdeksän miljardin euron kokonaisuus on riittävä keskeisten talouspoliittisten tavoitteiden saavuttamiseksi.
Orpon mukaan Suomi perustelee sopeutuskauden pidentämistä suunnitelmaluonnoksessa esitetyllä kokonaisuudella, joka muodostuu osista Suomen elpymis- ja palautumissuunnitelmaa sekä kahdesta sosiaaliturvauudistuksen osasta, jotka ovat yhden perusturvaetuuden malli sekä viimesijaisen toimeentulotuen uudistus.
– Jos sopeutuskauden pidennyksen perusteena esitetyt uudistukset ja investoinnit taas eivät toteudu sovitusti, on mahdollista, että suunnitelmakauden pidennys perutaan ja otetaan käyttöön tiukempi neljän vuoden sopeutuspolku.
Pääministerin mukaan Suomen velkasuhteen noustessa tänä vuonna jo yli 80 prosentin, tarkoittaa alijäämämenettelyn välttäminen ”tiukkaa talouspolitiikkaa vielä jonkin aikaa”.
– Vastuu sopeutukseen tarkoitettujen keinojen valinnoista kuuluu vuorollaan istuvalle hallitukselle. Mutta Suomelle olisi tarpeellista myös laajempi yli-vaalikautinen sitoutuminen velkakestävyyden varmistamiseen, josta on käyty myös julkista keskustelua. Tämä toive toteutuukin käytännössä, kun toimeenpannaan mainittu kansallisten ja EU-tason finanssipolitiikan sääntöjen yhteensovitus kansalliseen lainsäädäntöön. Yhteinen parlamentaarinen sitoutuminen voi toteutua tämän lainsäädännön myötä.
