Peräti 37 prosenttia suomalaiskuluttajien viimeksi tekemästä ulkomaisesta nettiostoksesta tuli Kiinasta, kertoo Posti postialan järjestön International Post Corporationin IPC:n verkkokauppatutkimuksen tuloksista.
IPC:n tuoreimpaan rajat ylittävän verkkokaupan tutkimukseen vastasi noin 29 000 verkkokaupan asiakasta 31 maassa. Suomessa tutkimukseen vastasi 1 034 henkilöä.
Kun vuonna 2016 suomalaiset vastasivat, että 21 prosenttia viimeksi tehdystä ostoksesta tuli Kiinasta, niin viime vuonna luku oli noussut 37 prosenttiin. Seuraavaksi suosituimmat verkkokauppamaat suomalaisille ovat Saksa 21 prosenttia, Ruotsi 12 prosenttia, Iso-Britannia kymmenen prosenttia, Yhdysvallat yhdeksän prosenttia ja Tanska kaksi prosenttia.
Suomalaisiakin aktiivisemmin Kiinasta ostavat muun muassa ruotsalaiset, joiden viimeisimmistä verkko-ostoksista Kiinassa tehtiin 42 prosenttia. Venäläisten ostoksista 79 prosenttia oli peräisin Kiinasta.
Eurooppalaiset verkkokaupat pitivät vielä pintansa
Eurooppalaiset verkkokaupat pitivät kuitenkin vielä pintansa, kun mitattiin kaikkia rajat ylittäviä verkkokaupan ostoksia vuoden 2017 aikana.
Tutkimukseen vastanneista suomalaisista 78 prosenttia osti viime vuonna Euroopan verkkokaupoista ja 52 prosenttia Aasiasta. Edellisvuodesta Euroopan osuus oli kuitenkin pudonnut kymmenen prosenttiyksikköä ja Aasian noussut 17 prosenttiyksikköä. Yhdysvalloista nettiostoksia tehneitä oli 20 prosenttia.
Viisi suosituinta verkkosivustoa olivat tutkimuksen mukaan Wish (18 %), eBay (17 %), Zalando (8 %), Amazon (7 %) ja AliExpress (7 %).
Suomalaiset ostavat ulkomaisista verkkokaupoista eniten vaatteita ja kenkiä (32 %) sekä elektroniikkaa (14 %). Kolmanneksi suosituin ostokategoria on terveyteen ja kauneuteen liittyvät ostokset (11 %).
– Suomalaisten verkkokauppainto on kasvussa, mistä kertoo, että viime vuonna Posti toimitti ennätysmäärän paketteja ja ulkomaisista verkkokaupoista tilattuja pientavaralähetyksiä. Kiinan suosio markkinapaikkana näyttää vain kasvavan. Postissa olemme huolestuneita Kiinan verkkokauppojen pienlähetysten vaikutuksesta suomalaisten verkkokauppojen kilpailukykyyn, sanoo Postin pakettipalveluista vastaava johtaja Toni Laaksonen.
Mobiiliostaminen kasvussa
Vaikka kannettava tietokone oli suomalaisten suosituin ostoksen tekoväline (40 %), matkapuhelinta preferoi jo 17 prosenttia ostajista. Viime vuonna matkapuhelimen avulla verkko-ostoksia osti kymmenen prosenttia suomalaisista.
Naiset suosivat matkapuhelimella ostoa miehiä useammin.
Kaikkien 31 maan vastaajien parissa matkapuhelinta käytti ostoksissaan 24 prosenttia, kannettavaa tietokonetta 34 prosenttia ja pöytäkonetta kolme prosenttia.





