Mikäli paljastukset Venäjän sodanjohdon ja Wagner-joukkojen välisestä riitelystä pitävät paikkansa, kertovat ne pääesikunnan entisen tiedustelupäällikkö, kenraalimajuri (evp.) Harri Ohra-ahon mukaan karua kieltä Moskovan sotakoneen tilasta.
Ohra-aho viittaa Twitterissä julki vuodetuissa Yhdysvaltain tiedustelun asiakirjoissa olleisiin tietoihin Wagnerin ja Venäjän puolustusministeriön välisistä kiistoista. Ne ovat kuplineet julkisuuteen Venäjällä tämän tästä. Vahvistettua tietoa tilanteesta on ollut vaikea saada. Riidat näyttävät kuitenkin pahentuneen entisestään tällä viikolla ja kulminoituneen siihen, että Wagner-joukot ollaan väitetysti vetämässä kokonaan pois Ukrainasta.
Arvostetun Royal United Services Instituten vierailevaa tutkija, Venäjä-tuntija Samuel Ramani summaa amerikkalaisasiakirjojen sisältöä Twitterissä. Niissä muun muassa kerrotaan, että Venäjän joukkoja Ukrainassa komentava yleisesikuntapäällikkö Valeri Gerasimov oli halunnut estää ammustoimitukset ja kuljetuslennot Wagnerin päämajaan Donin Rostovissa helmikuussa. Puolustusministeriön kerrotaan myös väittäneen sisäisessä viestinnässä, ettei ministeriö ole aseistanut suoraan Wagneria ja ettei sillä ole tietoa siitä, paljonko ampumatarvikkeita ryhmän joukoilla on. Ministeriön sanotaan jopa vedonneen palkkasotilasyhtiöt Venäjällä kieltävään lakiin. Wagner on valittanut jo pitkään, ettei sen joukoille toimiteta ammuksia.
Asiakirjojen mukaan Venäjän eliitin riitely kävi helmikuussa niin pahaksi, että diktaattori Vladimir Putin joutui puuttumaan siihen henkilökohtaisesti. Putinin kerrotaan järjestäneen asiasta tapaamisen Wagner-johtaja Jevgeni Prigozhinin ja puolustusministeri Sergei Shoigun kesken. Verkkouutiset kertoi asiasta tässä.
– Jos tämä on totta, Venäjän sodanjohto ja logistiikka on täysin sekaisin. Ole sitten Gerasimov tai joku muu ja saat tehtäväksi muodostaa sotajoukot 1) Venäjän asevoimista 2) mielikuvitustasavaltojen joukoista 3) [Tshetshenian diktaattori Ramzan] Kadyrovin porukoista 4) Wagnerista 5) Rosatomin joukoista…, Harri Ohra-aho toteaa sarkastisesti.
Pirstaleisen joukko- ja komentorakenteen ongelmia ovat nostaneet esiin muutkin sotilasasiantuntijat.
– Wagner ja Prigozhin ovat aina edustaneet ongelmaa yhtenäiselle sotilasjohdolle tässä sodassa. Putin tykkää käyttää kilpailevia klikkejä vallan säilyttämiseen, mutta tämä on varsin tuhoisaa sotilasoperaatiossa, FPRI-ajatushautomon tutkija Rob Lee arvioi eilen.
Venäjän virallisen sodanjohdon ja Wagner-joukkojen välinen suhde näkyy vain heikentyneen viime aikoina. Jevgeni Prigozhin julkaisi tällä viikolla rankan videon, jossa hän poseeraa omien sotilaidensa ruumiskasan vieressä ja haukkuu nimeltä puolustusministeri Shoigun ja kenraali Gerasimovin siitä, ettei Wagner-sotilaille ole toimitettu tarpeeksi ammuksia. Hieman myöhemmin Prigozhin ilmoitti Wagnerin lähtevän Ukrainan Bahmutista ja sitten koko sodasta.
Väitteiden todenmukaisuutta ja Wagnerin mahdollisen lähdön vaikutuksia rintamatilanteeseen on vielä vaikea arvioida. Monet asiantuntijat ovat varoittaneet, että Wagnerin merkitystä sodassa on yliarvioitu joukon suuren medianäkyvyyden takia.
LUE MYÖS:
Kremlissä kuohuu ja Vladimir Putin näyttää yhä eristyneemmältä
Ei. Tuskin kukaan edes moskovalainen näkee asiat samalla tavalla kuin ”länsi”. Paremmin hiljaiset signaalit tiedostaa @AnnalenaLauren ja muut paikallaolijat. Minusta @BBCSteveR postaus oli erittäin hyvä kuvaamaan tuntoja pääkaupungissa.
— Harri Ohra-aho (@Ohra_aho) May 6, 2023
The Russian Defence Ministry also claimed that it did not give weapons to Wagner directly
The Wagner Group got weapons from a task force in Bakhmut
The Defence Ministry doesn't know how much ammo Wagner got and also is shielding itself from breaking Russian law on PMCs /3
— Samuel Ramani (@SamRamani2) May 6, 2023
These leaks show that Prigozhin's claims of shell hunger and Defence Ministry sabotage/non-responsiveness have some validity
But they also show that the Putin-Prigozhin relationship is weaker than it looks and that Gerasimov was really trying to deplete Wagner in Ukraine /END
— Samuel Ramani (@SamRamani2) May 6, 2023