Tutkijat Suvi Keskinen, Minna Seikkula ja Faith Mkwesha ovat toimittaneet teoksen, jossa käsitellään suomalaisessa yhteiskunnassa ennen ja nyt esiintynyttä rasismia ja koloniaalisuutta.
Kuuluisa ruotsalainen luonnontutkija Carl von Linné jaotteli myös ihmisrotuja hierarkkisesti 1700-luvulla. Seuraavalla vuosisadalla monessa luokittelussa kehityksen huippuna pidettiin pohjoista rotua, johon kuuluivat ruotsalaiset, norjalaiset ja tanskalaiset. Suomalaiset määriteltiin sen ulkopuolelle saamelaisten, romanien ja muutamien muiden Pohjoismaissa asuvien ryhmien ohella.
Suomalaisten luokittelu rodullisen hierarkian alemmille tasoille perustui ajatukseen suomalaisten aasialaisesta alkuperästä. Suomalaisten nähtiin suomalais-ugrilaisena kansana olevan mongolien jälkeläisiä. Ajatuksen suomalaisten mongolijuurista oli kehittänyt rotuajattelun historiaan merkittävästi vaikuttanut Friedrich Blumenbach 1700-luvulla kallonmittaustensa perusteella.
Mongoliteoriaa alettiin kiistää 1900-luvun alussa, jolloin luotiin teoriat itäbalttilaisista ja itäeurooppalaisista roduista, joihin suomalaiset laskettiin kuuluviksi. Kiistaa aiheutti kysymys, voitiinko itäeurooppalaista rotua pitää omana kokonaisuutenaan vai kuuluiko se valkoiseen rotuun. Joka tapauksessa näiden muuttuvien luokitteluiden myötä suomalaisia alettiin asteittain pitää ”valkoisempina” kuin aiemmin.
Suomen itsenäistymisen jälkeen oikeistolainen sivistyneistö ja poliittiset järjestöt vetosivat muun muassa rodulliseen ajatteluun oikeuttaakseen Neuvosto-Venäjälle suuntautuvat sotaretket. Vuosien 1918–1922 sotaretkiä Karjalaan ja Baltiaan perusteltiin heimoveljien auttamisella, ja rodullisen yhteenkuuluvuuden nähtiin myös oikeuttavan Suur-Suomen rakentamispyrkimykset.
Saamelaiset ja romanit
Nykyinen maahanmuuttoon keskittyvä keskustelu unohtaa usein Suomessa jo pitkään tai ennen nykyistä valtaväestöä asuneet ryhmät, kuten romanit ja saamelaiset. Suvi Keskinen toteaa, että vaikka suomalaisia kohdeltiin rodullisissa hierarkioissa alempiarvoisina suhteessa valkoiseen ja pohjoiseen rotuun, suomalainen sivistyneistö tuotti hierarkioita suhteessa saamelaisiin ja romaneihin varsinkin itsenäistymisen jälkeen.
Saamelaisten asemaa tarkasteltiin erityisesti sotien välisenä aikana. Vuosina 1926–1934 professori Yrjö Kajavan johtamassa laajassa tutkimusohjelmassa kallonmittausten kohteeksi joutui yli kolmasosa Suomessa asuvista saamelaisista. Lisäksi saamelaisten luurankoja kaivettiin haudoista ja kuljetettiin Helsingin yliopistoon, jossa niitä käytettiin kallonmittauksiin.
Lopputuloksena tutkijat erottelivat suomalaiset kulttuuriroduksi ja saamelaiset alemmaksi roduksi. Tutkijoiden lisäksi myös monet poliitikot näkivät saamelaiset kansana, jolla ei ollut tulevaisuutta modernisoituvassa yhteiskunnassa. He pitivät saamelaisia vähemmän kehittyneenä ja tuhoon tuomittuna ryhmänä. Voidaan pitää yllättävänä, että vielä 1960- ja 1970-lukujen taitteessa tehtiin tutkimuksia, joissa saamelaisten rotuominaisuuksia kartoitettiin mittaamalla ja valokuvaamalla heidän kehoaan.
Nykyaikaan liittyy toimittaja Pirita Näkkäläjärven esiintuomat näkemykset saamelaisten sananvapauteen liittyvistä tekijöistä. Näkkäläjärvi toimi vuosina 2012-2016 Yle Sápmin eli Yleisradion saamenkielisen toimituksen päällikkönä.
Hänen mukaansa saamelaisvastaisten toimijoiden harjoittama vihapuhe, häirintä ja henkinen väkivalta jatkui ja yltyi sitä mukaa, kun Sápmin tavoittavuus kasvoi digitalisaation ja toisen saamenkielisen tv-uutislähetyksen myötä. Lopulta Yle Sápmin nettisivujen kommenttiosasto jouduttiin sulkemaan valtavaksi paisuneen vihapuheen takia.
Ruotsin ja Venäjän vallan aikana romaneja kontrolloitiin irtolaislainsäädännön avulla ja rankaisut olivat kovempia romaneja kuin muita ryhmiä kohtaan. Itsenäisen Suomen aikana linja ei höltynyt. Esimerkiksi vuoden 1936 irtolaislakiin sisältyi varoitusten ja valvonnan lisäksi mahdollisuus joutua pakkotyöhön.
Romaneja oli aiemminkin määrätty pakkotyöhön, mutta jatkosodan aikana valtio perusti erityisesti romaneille varattuja pakkotyöleirejä. Kuntien sosiaalitoimet puolestaan valvoivat 1950- ja 1960-luvuilla sosiaaliministeriön ohjeiden mukaisesti romanilasten koulunkäyntiä ja perheiden elämäntapoja.
Lukuisista ongelmista huolimatta saamelaisten ja romanien järjestäytyneellä toiminnalla on pitkä historia. Esimerkiksi ensimmäinen pohjoismaalainen saamelaiskokous pidettiin vuonna 1917 ja ensimmäinen saamelaisten aloitteesta syntynyt saamelaisjärjestö Suomessa, Samii Litto, perustettiin vuonna 1945. Romanien itsensä johtama järjestö Romanien Liitto – Romanengo Staggos perustettiin vuonna 1953. Molempien ryhmien poliittinen ja kulttuurinen toiminta on ollut aktiivista.
Toimittaneet Suvi Keskinen, Minna Seikkula ja Faith Mkwesha: Rasismi, valta ja vastarinta. Rodullistaminen, valkoisuus ja koloniaalisuus Suomessa. 287 sivua. Gaudeamus Oy.
JARKKO KEMPPI
