Kun Vladimir Putin aikanaan tavalla tai toisella poistuu näyttämöltä, moni pelkää, että valtaan nousee entistä julmempi johtaja tai että Venäjä ajautuu sekasortoon.
Tällaiset synkät ennustukset tuntuvat venäläisen politiikan tutkijan Andrei Kolesnikovin mukaan vain kiihtyneen Wagner-johtaja Jevgeni Prigožinin kesäkuisen kapinahankkeen myötä, vaikka kapinan johtohahmot eliminoitiin nopeasti, ja heidän tukijansa joko vaihtoivat puolta tai katosivat näkymättömiin.
Kapinan jälkeen Venäjän eliitti joutuu ponnistelemaan yhä enemmän ilmaistakseen lojaalisuuttaan Putinille. Samaan aikaan suurin osa venäläisistä ummistaa silmänsä kaikelta ja pyrkii vain jatkamaan omaa elämäänsä, Carnegie Europe -ajatushautomossa työskentelevä Kolesnikov toteaa tuoreessa artikkelissaan.
Hänestä on erikoista, että maailmaa yritetään pelotella uhkakuvilla Putiniakin kauheammasta Venäjän johtajasta.
– Mikä voisi olla vielä pahempaa kuin 2000-luvun suurin sotilaallinen konflikti Euroopassa ja Venäjällä vallitseva sorto, joka on pahempaa kuin edesmenneessä Neuvostoliitossa, hän kysyy.
Yhtenä seuraajaehdokkaana usein mainittu Venäjän kansallista turvallisuusneuvoston johtaja Nikolai Patrušev on hänen mukaansa kieltämättä salaliittoteorioihin uskova haukka, mutta ei välttämättä Putinia pahempi. Jotkut pelkäsivät Prigožinin nousevan maansa johtoon, vaikka hänestä juuri kukaan ei olisi edes kuullut, ellei Putinin järjestelmä olisi häntä kasvattanut, Kolesnikov huomauttaa.
Näin tapahtui Neuvostoliitossa
Vallankaappausta Kolesnikov pitää epätodennäköisenä, sillä sellaiset eivät kuulu Venäjän poliittiseen kulttuuriin. Massamielenosoitukset tulisivat puolestaan kukistetuiksi silmänräpäyksessä, koska juuri siihen Putinin sisäinen väkivaltakoneisto on viritetty.
– Venäjällä laajalle levinnyt välinpitämättömyys on omiaan edistämään hallittua vallansiirtoa. Tavalliset ihmiset tottelevat ketä tahansa lailliselta vaikuttavaa vallanpitäjää. Rakastettu Putin lakkaa olemasta rakastettu heti vallan vaihduttua. Näin se on aina ollut, Kolesnikov sanoo.
Hän muistuttaa Venäjän historiallisten vallanvaihdosten johtaneen yleensä liberalisoitumiseen – ei veriseen kaaokseen. Niin tapahtui muun muassa Nikita Hruštšovin noustua Neuvostoliiton johtoon pian diktaattori Josif Stalinin kuoleman jälkeen ja kun Leonid Brežnevin ja tämän lyhytaikaisiin seuraajiin verrattuna nuorehko Mihail Gorbatšov astui valtiolaivan peräsimeen.
Myöskään Neuvostoliiton hajoaminen ei Kolesnikovin mukaan johtanut vakaviin levottomuuksiin Venäjän sisällä. Useimmat kansalaiset keskittyivät vain selviytymään, sopeutumaan ja ennen kaikkea hyödyntämään uusia mahdollisuuksia.
– On totta, että maassa nähtiin presidentin ja parlamentin välinen taistelu, joka päättyi lyhyeen sisällissodan hetkeen lokakuussa 1993. Suurin osa ihmisistä ei kuitenkaan osallistunut siihen, vaan hyväksyi sen puolen, joka voitti. Mikään ei siis viittaa siihen, että ennemmin tai myöhemmin tapahtuvan Venäjän vallanvaihdoksen olisi vääjäämättä johdettava haukkamaisempaan hallintoon tai kaaokseen, hän toteaa.
