Stubb pakotteista: Suomi ei ollut kantona kaskessa

Pääministeri Alexander Stubb kiistää väitteet, että Suomi olisi viivytellyt Venäjälle asetetun pakotepäätöksen voimaanpanoa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

– Ei pidä paikkansa. Aivan normaali neuvottelutilanne. Pakotteista olimme kaikki yhtä mieltä, mutta pidimme aikataulua haasteellisena ja halusimme käydä sen läpi kahdessa EU-ministerivaliokunnan kokouksessa. Suomi ei ollut tässä kantona kaskessa. Kirjallinen menettely meni perille ihan ajallaan, pääministeri Alexander Stubb (kok.) vakuutti tänään eduskunnassa pitämässään tiedotustilaisuudessa.

Euroopan unioni päätti eilen Venäjään kohdistettavista lisäpakotteista. Pakotteet tulevat voimaan lähipäivinä riippuen siitä, miten tilanteet kehittyvät Itä-Ukrainassa.

Stubb arveli, että kansainvälisesti on syntynyt vääränlainen käsitys Suomen toiminnasta ”Twitter-huhumyllyn” vuoksi.

– Suomi oli yksi niistä maista, joilla oli haastetta aikataulun kanssa, mutta saimme päätöksen ihan hyvin tehtyä.

Pääministeri korosti, että tärkeintä on se, että sanktiot astuvat voimaan ja Suomen näkökulmasta tärkeintä on se, että ne eivät suoraan iske Suomen talouteen.

Stubbin mielestä parin päivän viive pakotteiden voimaan astumisessa on hyvä asia, jotta Ukrainan tulitauon pitävyyttä voidaan tarkkailla.

Yhteinen näkemys Tuomiojan kanssa

Suomen maine ei Stubbia huoleta, sillä Suomi on toiminut EU:n yhtenäisessä rintamassa koko kriisin ajan, ei äärilaidalla.

– Olemme koko ajan hakeneet ratkaisua sekä Venäjän kanssa että EU:n sisällä. Minusta ne ajat, kun oltiin huolissaan meidän omasta maineesta, ihan ok joskus 70-luvulla, mutta 2014 ei hätää.

Stubbilta kysyttiin, oliko hallituksen sisällä eri näkemyksiä pakotteiden aikataulusta.

– Pakotteiden aikataulusta käytiin ihan hyvä keskustelu. Me olimme asiasta vahvasti kahta mieltä: pakotteet sellaisenaan ovat hyviä ja meidän saavuttama neuvottelutulos on hyvä. Olimme myös yhtä mieltä siitä, että ajoitus on haasteellinen, koska olemme päässeet vaiheeseen, jolloin tulitaukoa pyritään tavalla tai toisella implementoimaan, Stubb vastasi.

Stubbin mukaan hänellä ja ulkoministeri Erkki Tuomiojalla (sd.) on sama näkemys pakotteista.

Poimintoja videosisällöistämme
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)