Ukrainan sota herätti monet maat käynnistämään uudelleen alasajettua puolustusteollisuuttaan. Erityisesti tykistöammusten massiivinen kulutustahti on muodostunut ongelmaksi, koska rauhanajan varastot ovat jo ehtyneet, eikä tuotantoa ole saatu laajennettua tarpeeksi nopeasti.
Hamasin yllätyshyökkäys Israeliin on nostanut esiin ohjuspuolustusjärjestelmien merkityksen. Yhdysvaltain asevoimien ja puolustusteollisuuden lähteet arvioivat Wall Street Journal -lehdelle, että Iron Dome -järjestelmän Tamir-ohjuksia tarvitaan ennakoitua enemmän.
Vuonna 2011 käyttöönotettu Iron Dome on tuhonnut tuhansia raketteja ja ehkäissyt suuren määrän siviiliuhreja. Yhdysvaltain maavoimat päätti kaksi vuotta sitten olla ottamatta järjestelmää käyttöön.
Kenttäkokeiden perusteella tuotantoon valitiin Leidos-yhtiön Enduring Shield -järjestelmä, jonka uskottiin soveltuvan paremmin Tyynenmeren alueelle.
Uusi järjestelmä ei ole vieläkään käytössä. CSIS-ajatuspajan asiantuntija Tom Karako arvioi asialla olevan kiire. Hänen mukaansa Yhdysvallat on laiminlyönyt omaa ilmapuolustuskykyään jo pidemmän aikaa.
Viimeaikaiset konfliktit ovat vaikuttaneet monien asevoimien tuleviin hankintapäätöksiin. Tykistöammusten, täsmäohjusten ja torjuntaohjusten suuri tarve on WSJ:n mukaan vahvistanut puolustushallintojen käsitystä siitä, että nyt tarvitaan erityisesti ”edullista massaa”.
Tämä tarkoittaa kattavaa arsenaalia niistä ammustyypeistä ja asejärjestelmistä, joita tarvitaan suuria määriä modernissa sodankäynnissä.





