Mari Rantanen tiedotustilaisuudessa Helsingissä 11. syyskuuta. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Sisäministerin mukaan itärajalle tarvitaan droonimuuri

Uusi sisäisen turvallisuuden selonteko listaa uhkia, joita Suomeen voi kohdistua.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Sisäministeri Mari Rantanen (ps.) esitteli mediatilaisuudessa uuden sisäisen turvallisuuden selonteon, jonka hallitus antoi tänään eduskunnalle.

Sen mukaan kansainvälinen turvallisuustilanne vaikuttaa yhä merkittävämmin Suomen sisäiseen turvallisuuteen. Muutos edellyttää turvallisuusviranomaisilta vahvaa varautumista ja valmiutta.

– Suomen turvallisuusympäristön perustavanlaatuisten muutosten vuoksi poliisi, rajavalvonta, siviilitiedustelu ja pelastustoimi ovat avainasemassa takaamassa koko Suomen turvallisuutta. Meihin voi kohdistua vakavia ei-sotilaallisia ulkoisia ja valtiollisia uhkia, jolloin ensivasteen antavat sisäisen turvallisuuden viranomaiset. Tämä on aivan olennaista muistaa, kun tehdään päätöksiä Suomen turvallisuuden ylläpitämiseksi, Mari Rantanen totesi.

Rantanen sanoi tilaisuudessa, että Ukraina on ollut esimerkkinä suorituskyvyistä, joita Suomikin tarvitsee, ja itärajan tilanteesta on keskusteltu Baltian maiden, Puolan sekä Norjan sisäministerien kesken.

Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen nosti eilisessä EU:n tila -linjapuheessaan esille EU:n itärajan tarvitseman droonimuurin.

– Lähetimme Baltian ja Puolan kanssa komissioon muutama viikko sitten kirjeen siitä, että Itärajalle tarvitaan selkeä järjestelmä, jossa huomioidaan droonitarpeet ja myös vastavaikutuskykytarpeet, Rantanen kertoi tilaisuudessa..

Hän jatkoi siksi ottavansa ilolla vastaan von der Leyenin viestin siitä, että EU haluaa tällaisen rahoittaa.

Myös pitkäkestoisiin poikkeusoloihin varauduttava

Sisäisen turvallisuuden selonteko listaa uhkia, joita Suomeen voi kohdistua. Tällaisia ovat esimerkiksi hybridiuhat, välineellistetty maahantulo, vihamielinen tiedustelu- ja vaikuttamistoiminta, kansainvälinen terrorismi ja järjestäytynyt rikollisuus.

Turvallisuusviranomaisten on varauduttava myös pitkäkestoisiin häiriötilanteisiin ja poikkeusoloihin, joissa yhteiskunnalla tulee olla vahva kyky suojata siviiliväestöä. Näin mahdollistetaan elintärkeiden toimintojen jatkuminen. Arjen turvallisuuspalvelujen laadukas tuottaminen luo perustan häiriötilanteisiin vastaamiselle.

Selonteon painopisteenä on Suomen turvallisuusympäristön muutos. Selonteossa kuvataan, mitä se edellyttää turvallisuusviranomaisilta ja yhteistyöltä muiden viranomaisten kanssa.

Kansliapäällikkö Matti Sarasmaa totesi, että selonteko hyvin kuvaa uutta uhkien ja haasteiden toimintakenttää, joka selvästi muuttunut edellisestä sisäisen turvallisuuden selonteosta (2021).

Yksi osa sisäistä turvallisuutta on myös se miten suojaamme ja turvaamme kriittisen infrastruktuurin, sekä ja yhteiskunnan tärkeimmän osan eli kansalaiset, hän jatkoi.

– Selonteko painottaa muun muassa kansalaisten varoittamisen kehittämistä ja omatoimista suojautumista.

Myös lainsäädännön kehittäminen on Sarasmaan mukaan avainasemassa, tarve on säätää uusi järjestäytyneen rikollisuuden torjunnan erillislaki

– Laittoman maahantulon torjumiseksi tarvitaan tehokas rajavalvonta, tai ehkä voimme puhua jo rajan suojaamisesta tai turvaamisesta ulkorajoihin kohdistuvan uhan luonteen muuttumisen osalta, kuten olemme viime päivinä Puolasta huomanneet, Sarasmaa luonnehti.

Myös viranomaisten toimivaltuuksia ja tiedonvaihto-oikeuksia tulee selonteon mukaan tarkastella.

Selonteossa otetaan huomioon aiemmin julkaistut ulko- ja turvallisuuspoliittinen ja puolustusselonteko.

Poimintoja videosisällöistämme

Sisäisen turvallisuuden selonteko on laadittu valtioneuvostossa sisäministeriön johdolla yhteistyössä sisäisen turvallisuuden viranomaisten kanssa. Valmistelun aikana on kuultu keskeisiä sidosryhmiä.

Eduskunta laatii seuraavaksi selonteosta kannanoton. Selonteko ja kannanotto muodostavat yhdessä Suomen sisäisen turvallisuuden politiikan keskeiset linjaukset tuleville vuosille.

Juttua päivitetty.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)