Kokoomuksen kansanedustaja Sinuhe Wallinheimon mukaan työmarkkinauudistukset pitää tehdä, jotta hyvinvointipalvelut saadaan turvattua korkeammalla työllisyysasteella.
Ammattiyhdistysliike vastustaa parhaillaan poliittisilla lakoilla hallituksen uudistuksia.
– Vastustus uudistuksille ei ole uusi ilmiö. Työmarkkinajärjestöjen menneeseen tarrautuminen ja lakkoilu eivät siis tulleet yllätyksenä, Wallinheimo kirjoittaa Keskisuomalaisessa julkaistussa mielipidekirjoituksessaan.
Talousvaikeuksissa painiskeleva Suomi tarvitsee hänen mukaansa tällä hetkellä lisää työtä ja yrittämistä.
– Tähän ympäristöön lakkoilu on erittäin huono vaihtoehto, Wallinheimo toteaa.
Työntekijäjärjestöt ovat syyttäneet hallitusta siitä, että työelämäuudistuksia runnotaan väkisin läpi.
– Jokaisessa hallituksen uudistuksessa on tietenkin tavoiteltava kolmikantaista yhteistyötä, missä kaikkien osapuolten näkemyksille annetaan painoarvoa, mutta eduskunnan päätösvaltaa ei saa ulkoistaa, Wallinheimo kirjoittaa.
– Vastuullinen hallitus ei voi laiminlyödä tilaisuutta kääntää Suomen talouden suuntaa, vaikka se vaatisikin epämiellyttäviä päätöksiä. Ei näitä tehdä suosion, vaan Suomen tähden.
Kirjoitukseni lehdessä. ”Vastustus uudistuksille ei ole uusi ilmiö. Työmarkkinajärjestöjen menneesseen tarrautuminen ja lakkoilu eivät siis tulleet yllätyksenä. Näinä talouden synkkinä aikoina on ymmärrettävä, että Suomi tarvitsee työtä ja yrittämistä enemmän kuin koskaan”. pic.twitter.com/afZDTHZ4Vj
— Sinuhe Wallinheimo (@swheimo) March 14, 2024





