SDP:n kansanedustaja Eveliina Heinäluoma puhumassa eduskunnan täysistunnossa 2. huhtikuuta 2025., LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

SDP pitää hallituksen leikkauslistan julkaisua ”suurena bluffina”

Eduskunnassa käytiin välikysymyskeskustelu hallituksen sote-leikkauksista.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

– Hallituksen saldona on tähän mennessä eurooppalaisittain verrattuna ennätystyöttömyys, heikkenevä koulutusjärjestelmä ja leikkauskierteeseen ajautunut sosiaali- ja terveyssektori, sanoi kansanedustaja Eveliina Heinäluoma SDP:n esittelypuheenvuorossa keskiviikkona eduskunnassa käydyssä välikysymyskeskustelussa hallituksen lisäleikkauksista soteen ja koulutukseen.

Heinäluoman mukaan hallituksen arvovalinnat ovat eriarvoistaneet ihmisiä ja heikentäneet ihmisten osallisuutta yhteiskunnassa.

– Syrjäytyminen ja huono-osaisuus uhkaavat kasvaa, pienituloisuus ja jopa työssä käyvien köyhyys lisääntynyt, edustaja totesi puheessa.

SDP:n mukaan hallitus on romuttanut perusterveydenhuollon hoitoon pääsyn. Heinäluoma mainitsi myös esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksujen korottamisen.

Hän arvosteli puheessaan sitä, ettei hallitus suostu joustamaan hyvinvointialueiden alijäämien kattamisvelvollisuudesta.

Heinäluoma kyseli myös opetus- ja kulttuuriministeriöön kohdistuvista leikkauksista.

– Mistä leikkaukset tehdään? Tähän asti te olette vähätelleet opetukseen ja kulttuuriin tehtyjä säästöjä vetoamalla siihen, kuinka pieniä summia on leikattu.

– Pääministeri Orpo! On selvää, että leikkauslistanne julkaisu oli suuri bluffi! Heinäluoma totesi viime viikolla julkaistusta leikkauslistasta.

– Te pimitätte edelleen sosiaalihuollon säästöjä 100 miljoonan euron edestä. Ja suuntaatte vielä lisää säästöjä vanhuspalveluihin, vammaispalveluihin ja lastensuojeluun. Aivan uskomattomia arvovalintoja, edustaja jatkoi.

Heinäluoman mukaan koulutusleikkaukset ja leikkaukset sote-palveluista heikentäisivät suomalaisten hyvinvointia ja arjessa pärjäämistä.

SDP:n mukaan leikkauksille olisi vaihtoehtoja.

– Me voimme tehdä toisenlaisia arvovalintoja, joissa suojellaan hyvinvointiyhteiskunnan tärkeimpiä palveluja terveydenhuollosta koulutukseen ja kaikista heikoimmassa asemassa olevien asemaa.

Poimintoja videosisällöistämme
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)