SAK:n ammattiliitot aloittavat poliittiset lakot maanantaina ja ne kestävät kaksi viikkoa. Toimet kohdistuvat vientiin ja tuontiin satamissa ja raiteilla. Mukana on myös suuria teollisuuslaitoksia sekä jakeluterminaaleja. Lakkojen piirissä on noin 7 000 työntekijää.
Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) arvion mukaan tulevat lakot aiheuttavat 320 miljoonan euron vahingot bruttokansantuotteeseen. Yhdessä aiempien lakkojen kanssa summa nousee EK:n mukaan jo miljardiin euroon.
Kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinosen mukaan poliittiset lakot aiheuttavat isoa vahinkoa Suomen taloudelle.
– Ihmeellistä ja surullista, että SDP ja SAK ajavat maamme tällaiseen talouskaaokseen. Suomi menettää tällä tavalla työpaikkoja ja investointeja. Taantumaa halutaan pitkittää ja pahentaa omin voimin, Heinonen toteaa viestipalvelu X:ssä.
Hän kirjoittaa blogissaan, että SAK:n tavoitteena on tukea oppositiopuolue SDP:tä.
– SAK:n ennen muuta demareiden oppositiopolitiikkaa tukeva poliittinen lakko on suhteeton. Suomi halutaan laittaa nyt kyykkyyn ja poliittinen lakko tulee iskemään nimenomaan työntekijöiden omiin työpaikkoihin ja työnantajiin, kansanedustaja sanoo.
– Ja ainakin tuoreimmat tiedot kertovat, että poliittiset lakot tulevat myös lisäämään työttömyyttä. Kaikkia työpaikkoja ei siis välttämättä enää kahden viikon poliittisen lakon jälkeen ole, ja myöskään uusia työpaikkoja ei synny.
Heinonen on tehnyt huomion, että edellisen kerran poliittisia lakkoja nähtiin Suomessa vuosien 2015–2019 eduskuntakaudella.
– Tällöinkin SDP oli oppositiossa eli näyttää siltä, että poliittiset lakot kuuluvat nimenomaan SDP:n oppositiokausiin, kokoomusedustaja näkee yhteyden.
Tilanne työmarkkinoilla on Heinosen mukana ”valitettava ja surullinen”.
– Maamme talous ei tule tätä kestämään, ja jo valmiiksi huono taloustilanteemme tulee vain pahenemaan. Nyt siis SAK jäsenliittoineen tekee SDP:n oppositiopolitiikkaa, missä vahingot kohdistuvat täysin syyttömiin tahoihin tavallisiin suomalaisiin ja ihmisten arkeen, hän kirjoittaa.
– Poliittisilla lakoillaan ei SAK kaada maamme hallitusta, vaikka näyttää sitä SDP:n kumppanina tavoittelevankin. Laskun joka nousee nyt jo yli miljardiin euroon maksavat kaikki suomalaiset. Kallista oppositiopolitiikan tukemista.
Ihmeellistä ja surullista, että @demarit ja #SAK on halunnut ajaa maamme tällaisen talouskaaokseen. Suomi menettää tällä tavalla työpaikkoja ja investointeja. Taantumaan halutaan pitkittää ja pahentaa omin päätöksin. @duunarit
— Timo Heinonen (@timoheinonen) March 7, 2024
On täysin vastuutonta, että SAK toteuttaa poliittisia lakkoja tilanteessa, jossa Suomi on taantumassa ja velkaantuu hallitsematonta vauhtia sekä Euroopassa on käynnissä ankara sota. Lakoilla syvennetään Suomen talouden ongelmia entisestään. #yrittäjät https://t.co/vS78hB3Zk0
— Mikael Pentikäinen (@jmpentikainen) March 6, 2024
– Kaikkiaan eri kuukausien poliittiset lakot hallitusta vastaan ovat aiheuttaneet Suomen taloudelle, yrityksille ja työpaikoille reilusti yli miljardin euron menetykset, EK:n @jyrihakamies kertoo. https://t.co/Q5UmUCHzre
— EK (@Elinkeinoelama) March 6, 2024





