Helteisen sään ennustetaan jatkuvan ainakin viikonloppuun saakka.
Forecan mukaan lämpimintä on ollut keskiviikkona Utsjoella, jossa mitattiin 32,5 lämpöastetta. Porissa mitattiin tiistaina kesän tähän asti korkein lämpötila eli 32,9 astetta.
Loppuviikolla on tiedossa entistä kuumempaa, sillä lämpötila voi nousta 33–34 asteeseen. Järvien pintavesi on monin paikoin jo yli 25 asteessa.
Tuoreimman ennusteen mukaan korventavan kuuma sää olisi purkautumassa laajoihin ukkosiin sunnuntaina. Ensi viikon sää on luultavasti viileämpi ja sateisempi.
– Korkeapaine vaikuttaa nyt Suomeen idän puolelta, mutta se antaa vähitellen periksi loppuviikolla. Suomeen on saapumassa sateita runsaammallakin kädellä. Matalapainetoiminta on jatkossa vilkastumassa, Forecan meteorologi Jenna Salminen sanoo.
Tiistaina salamaniskuja mitattiin yli 5 000 kappaletta. Keskiviikkona ukkosia on ollut etenkin etelässä, lounaassa ja lännessä.
– Vaikka sade- ja ukkoskuurojen mahdollisuutta on etenkin lännessä ja pohjoisessa, myös aurinkoa on rutkasti vielä tällä viikolla tarjolla, etenkin idässä useana päivänä selkeältä taivaalta. Torstaina lämpötilat ovat laajalti 30 asteen ympäristössä, ylimmillään mahdollisesti paikoin 32–33 asteessa. Pohjoisessa Lapissa on hieman viileämpää, enimmäkseen 20–25 astetta, Salminen toteaa.
Lauantaina ukkosherkän vyöhykkeen arvioidaan olevan läntisessä ja pohjoisessa Suomessa. Kylmä rintama pyyhkäisee Suomen yli sunnuntaina lännestä itään, minkä seurauksena ukkosia on odotettavissa monin paikoin.
Keskiviikkona lämpimintä on ollut Utsjoella, 32,5 astetta. Loppuviikolla lämpötilat voivat olla paikoin jopa 33–34 asteessa. Kovin helle purkautuu ukkosiin – katso ennuste ja uimavesien lämpötilat linkistä! https://t.co/rPj8f9OdqG #sää #helle #ukkonen
— Foreca Suomi (@forecasuomi) June 29, 2022