Ruotsalaisille yhdestoista syyskuuta on surun päivä. Ei siksi että tämän vuosituhannen alussa Yhdysvalloissa tapahtui kamalia asioita jotka järisyttivät maailmanjärjestystä, vaan siksi että se muistuttaa niin monesta muusta kipeästä asiasta.
Ruotsin Formula 1 -tähti Ronnie Peterson kuoli 11.9.1978 Monzassa. Ulkoministeri Anna Lindh puukotettiin kylmäverisesti keskellä kirkasta päivää juuri EMU-kansanäänestyksen alla vuonna 2003. Hän kuoli vammoihinsa 11.9. Lisäksi Ruotsissa asuu iso chileläisyhteisö, jolle päivä on kipeä muisto vuodesta 1973 jolloin sotilasjuntta nousi verisesti valtaan. Kaappauksen yhteydessä Chilen presidentti sai surmansa. Tänä vuonna yhdestoista syyskuuta on Ruotsissa vaalipäivä.
Symboliikkaa on vaikea olla havaitsematta näissä ennätyksellisen tasaisissa, mutta sitäkin synkemmissä vaaleissa. Itse olen seonnut laskuissa mitä tulee vaaleihin joissa olen ollut mukana taustajoukoissa, mutta sen tiedän, että nämä ovat järjestyksessään kolmannet vaalit joissa olen itse ehdolla.
Koskaan aikaisemmin tunnelma ei ole ollut näin negatiivinen. Poissa on karnevaalimieli ja iloiset “Må det bästa partiet vinna!” -kannustushuudot. Tilalla vähintään mulkoilu ja nenän nyrpistys, jopa nyrkkien heristys ja yleinen panettelu. Olen myös kuullut vastapuolta haistateltavan tavalla johon ei ennen törmännyt. Viha ei sinänsä kohdistu puolueeseen vaan systeemiin, jonka edustajia me yksittäiset ehdokkaat olemme.
Ruotsissa on uutisoitu, että Almedalenissa Ing-Marie Wieselgrenin murhanneen henkilön varsinainen kohde oli keskustan puheenjohtaja Annie Lööf. Kenenkään ei tarvitse pohtia oliko henkilö kykenevä tappamaan, sen valitettavasti tiedämme. Annie Lööf on itse kommentoinut olevansa syvästi järkyttynyt, mutta jatkavansa kampanjaa kuten tähänkin asti.
Muutamaa kohteliasta tsemppiviestiä lukuun ottamatta, asiasta ollaan oltu kovin vaiti. Vasemmiston feministikenttä ei syöksynyt barrikadeille antamaan sisarellista tukea Lööfillle. “We stand with Annie Lööf!” -hästägit loistivat poissaolollaan. Lööfiin kohdistuvaan vihaan on syy pitkälti äärioikeistossa, jolle hän on viimeiset neljä vuotta ollut jonkinlainen Juudaksen, Quislingin ja antikristuksen ruumiillistuma. Ruotsidemokraattien webbikanava Riks on esimerkiksi kutsunut keskustajohtajaa “Sharia-Annieksi” ja väittänyt hänen olevan uhka demokratialle.
Tasainen tilanne
Ihmiset tuskailevat sosiaalisessa mediassa ettei näissä vaaleissa ole ketään ketä äänestää. Pitäisikö vain jättää tyhjä äänestyslippu tai jäädä sohvalle makaamaan. Demokratian kannattajana en toivo jälkimmäistä, mutta kieltämättä se ainakin teoriassa auttaisi oikeaa laitaa jota itse edustan. Perinteisesti alhainen äänestysaktiviteetti kun suosii porvaripuolueita. Tilanne on tällä hetkellä äärimmäisen tasan blokkien välillä ja jokaisella äänellä on merkitystä.
Keväällä kaksi puoluetta, ympäristöpuolue ja liberaalit, olivat mielipidemittausten mukaan vaarassa pudota kokonaan valtiopäiviltä. Liberaalit vaihtoivat puoluejohtajaa lennossa. Uusi pilotti Johan Persson sai turbulenssin kuriin ja kannatuksen nousuun. Ympäristöpuolue taas ei millään saa ilmaa siipiensä alle eikä se johdu lentohäpeästä. Puolue ei ole onnistunut profiloitumaan ilmastokriisin ratkaisijana vaan heidän osakseen on tullut viherpiiperrys, kuten vaikka niin jonninjoutava muovipussisakko. Saa nähdä soivatko tuomiokellot vihreille sunnuntaina. Jos puolue jää lehdelle soittelemaan kun vaadittava neljän prosentin kannatus ei ylity, menevät heille annetut äänet suoraan ö-mappiin ja vaa’ankieli keinahtaa porvareiden hyväksi.
Viimeisellä viikolla voi myös tapahtua jotain sellaista mikä saa luvut heilahtamaan suuntaan tai toiseen. Vuonna 1973 sosiaalidemokraattien valta-asema oli heikentynyt, ja he olivat häviämässä tulevan syksyn vaalit. Muutamaa viikkoa aiemmin tapahtunut Normalstorgdraama ja etenkin pääministeri Olof Palmen osuus panttivankiselkkauksen ratkaisemisessa muutti kuitenkin tilanteen. Lopullinen niitti oli kuningas Gustaf VI Adolfin kuolema vain päivää ennen vaaleja – game over porvareille.
Kampitusta
Ruotsalaiset vaalit ovat aina olleet Suomen vastaavia likaisemmat. Yksikään puolue ei ole toista parempi vaan osallistuvat kukin vastustajan kampittamiseen. Liian aikainen skandaali on korjattavissa, liian myöhään tapahtunut taas ei ehdi vaikuttaa tulokseen.
Tähtäimenä on vuotaa vastapuolesta epäsuotuisia tietoja medialle täydellisellä osui ja upposi -ajoituksella. Muutoksena aiempaan on se, ettei vihollista torpedoida sukellusveneestä vaan nyt ammutaan tykeillä. Perjantaiaamuna puolustusministeri Peter Hultqvist (S) ja integraatioministeri Anders Ygeman (S) kutsuivat koolle lehdistön sosiaalidemokraattien pääkallopaikalle. Aihe: ”Det säkerhets- och utrikespolitiska hotet som Sverigedemokraterna utgör”.
Tilaisuudessa ei paljastettu mitään uutta ja mullistavaa vaan vihjailtiin ruotsindemokraattien vanhoilla ja jo yleisessä tiedossa olevilla kytköksillä oikeuspopulistisiin liikkeisiin ja Venäjään. Koko spektaakkeli kieli valtaan takertuvan puolueen epätoivosta. Toisaalta eipä ole Maltillinen kokoomus kovin paljon parempi. Keskiviikkona puolue varoitti lehdistötilaisuudessaan, että S-hallituksen talouspolitiikka tulee johtamaan kaaokseen (Totta!) ja että kiinteistöveron palautus kurittaa kahdenlapsen perhettä 21 000 kruunulla vuodessa. Paitsi ettei vastapuoli vasemmistoa lukuun ottamatta ole ehdottanut kyseisen veron palautusta ja heidänkin laskelmissa kustannus on neljännes yllä mainitusta summasta.
LO (SAK:n vastine), eli sosiaalidemokraattisen puolueen Sancho Panza ja rahoittaja, syytti puolestaan maltillisen kokoomuksen Ulf Kristerssonia halusta heittää syöpäpotilaat ja vakavasti sairaat ulos sairausvakuutuksen piiristä voidakseen rahoittaa veronalennukset. Mitään tällaista ei kukaan todellakaan ole ehdottanut. Pääministeri Magdalena Andersson (S) ja ympäristöpuolueen puheenjohtajat ovat nimittäneet vastapuolta “siniruskeiksi.” Ruotsin poliittisessa keskustelussa on siis tätä nykyä enemmän lantaa kuin Skoonen vehmailla viljapelloilla keväisin.
“Sanoilla on merkitystä. Monet ihmiset kuuntelevat ja yksittäiset uhkahenkilöt kuulevat sanoman omasta perspektiivistään.”
Näin sanoi TT:n haastattelussa SäPo:ssa eli Ruotsin suojelupoliisissa muun muassa vaaliasioista vastaava päällikkö Fredrik Bratt. Hänen mukaansa keskustelukulttuurin polarisoituminen ja kovaäänisyys voi olla uhkakuva jo itsessään.
Toivottavasti tuleva sunnuntai on vain tavallinen yhdestoista syyskuuta, eikä surullinen sukupolvikokemus.
