Verkkouutiset

Uhreille on lähetetty muun muassa tekstiviestejä. Kuvan huijausviesti ei liity tapaukseen. LEHTIKUVA / TIMO JAAKONAHO

Poliisi varoittaa nettihuijauksista – uhreilta viety 700000 euroa

Ylikomisario kehottaa ottamaan huijaukset puheeksi erityisesti iäkkäämpien läheisten kanssa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Itä-Suomen poliisille tehtiin viime viikoilla ilmoituksia lukuisista nettihuijauksista, joiden uhreilta vietiin yhteensä lähes 700 000 euroa. Poliisi kertoo asiasta tiedotteessaan.

Poliisin mukaan useille uhreille on soitettu ja kehotettu heitä siirtämään rahoja ”turvatilille”. Eräältä 60-vuotiaalta naiselta vietiin tällä tavalla 10 000 euroa, 65-vuotiaalta naiselta taas 40 000 euroa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Toisille uhreille on taas lähetetty teksti- tai sähköpostiviestejä, joiden seurauksena heidän verkkopankkitileiltään on varastettu rahaa. Yhdessä tällaisessa tapauksessa uhrin omistuksessa olleita rahastoja oli myyty jopa 400 000 euron arvosta, ja saatuja rahoja siirretty pois lukuisissa erissä.

Eräässä tapauksessa uhrille soittanut ”turvapalveluksi” esiintynyt henkilö kertoi hoitavansa aiemman huijaustapauksen selvittelyä, jonka uhriksi uhri oli joutunut. Uhri oli luovuttanut verkkopankkitunnuksensa soittajalle, jonka jälkeen tämän tiedoilla oli tehty 2 000 euron ostos verkkokaupasta. Tilaus saatiin kuitenkin pysäytettyä, ennen kuin se ehdittiin noutamaan.

Poliisi tutkii epäiltyjä rikoksia muun muassa törkeän maksuvälinepetoksen ja törkeänä petoksen rikosnimikkeillä.

Rikosylikomisario Harri-Pekka Pohjolainen Itä-Suomen poliisista muistuttaa, että huijareiden pohjimmaisena tarkoituksena on taloudellinen hyöty. Keinot tämän saavuttamiseksi voivat vaihdella.

– Kuten edellä olevista tapausesimerkeistä käy ilmi, niin huijausmuotoja on monia, Pohjolainen tiivistää.

Pohjolainen painottaa, että omia verkkopankkitunnuksia tai maksukorttien tietoja ei saisi ikinä luovuttaa kenellekään. Mikään virallinen taho ei ikinä kysele tällaisia tietoja.

Huijausten muodostamasta uhasta tulisi Pohjolaisen mukaan keskustella erityisesti iäkkäämpien läheisten kanssa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)