Liberian rannikolle keskiviikkona ajautunut öljytankkeri on saanut paikalliset viranomaiset ymmälleen.
Merikuljetusalaa seuraavan Gcaptain -sivuston mukaan Tamaya 1 -niminen alus löydettiin rantaan ajautuneena Robertsportin lähistöltä. Aavetankkerin miehistöstä ei ole jälkeäkään. Sivustolla on julkaistu myös kuvia rannalle ajautuneesta aluksesta.
Viimeinen tankkerin sijainnin ilmoittava AIS-tieto on peräisin huhtikuun 22. päivältä. Tuolloin alus eteni varsin verkkaista tahtia etelään vierailtuaan Senegalin Dakarin satamassa.
Aluksen ja sen miehistön sen jälkeinen kohtalo on täysin hämärän peitossa. Syiksi on ehdotettu muun muassa hylkäämistä merelle tai jopa merirosvousta. Tankkerin reitti kulki kuitenkin alueella, jolla ei tiettävästi liiku merirosvoja.
Vahvistamattomien tietojen mukaan aluksen kapteenin hytistä olisi löydetty merkkejä tulipalosta.
Liberian hallitusta on arvosteltu ankarasti tapauksen vuoksi. Mediassa on kummeksuttu muun muassa sitä, miten on mahdollista, että sen rannikolla ajelehtivasta öljytankkerista saatiin tietoa vasta, kun se oli maannut rannalla jo kaksi päivää.





