Ohjaaja Quentin Tarantino on Once Upon a Time in Hollywood -elokuvansa ansiosta filmikaupungin seuratuin mies. Roomassa pidetyssä pressitilaisuudessa Tarantino valitti tietokonekuvien aikakautta ja tuli maininneeksi Suomen Renny Harlinin vuoden 1994 Kurkunleikkaajien saaren (Cutthroat Island).
Lehdistötilaisuuden video näkyy alla. Suurfloppina historiaan jäänyt Kurkunleikkaajien saari tulee esiin kohdan 27:00 jälkeen.
Tarantino kuvailee eloisasti, miten vielä 1990-luvulla ja 2000-luvullakin elokuvat omistautuivat lavasteiden rakentamiselle, ei vain tietokoneilla tehdyille ”kerroksille ja kerroksille”. Varastoihin rakennettiin valtavia lavasteita, uusia maailmoja, joihin filmintekijöiden tuli sitoutua.
Tarantino mainitsee katsoneensa Kurkunleikkaajien saaren (Cutthroat Island), joka oli hänen mielestään aikanaan mahtava elokuva ja tänään fantastinen elokuva. Hän kuvailee sitä varten rakennettua kylää ja toimintakohtauksia, ”eikä tietokonegrafiikkaa lainkaan”.
– Se maksoi omaisuuden ja se on kaikki kankaalla. Ja nyt edes suurten budjettien elokuvat – ”ei ole aikaa sellaiseen roskaan”. Minusta jotain on kamalalla tavalla menetetty, Quentin Tarantino sanoo.





