Puolustusteollisuus on noussut sijoitusmaailman megatrendiksi, kertoo Danske Bank.
Sijoittajien innostus näkyy etenkin Saksaan listattujen yhtiöiden suosiossa. Danske Bankin suomalaisasiakkaiden netto-ostetuin saksalaisosake viime keväänä oli Rheinmetall. Kärjessä ovat myös Renk Group ja Bae Systems.
– Yhdysvallat on pyytänyt Eurooppaa ottamaan vastuuta puolustuksestaan ainakin 15 vuotta. Nyt puolustusinvestointien vauhdittaminen näkyy erityisesti saksalaisyhtiöiden nousukiidossa ja sijoittajien suosiossa. Lisääntyneet puolustusinvestoinnit kiinnostavat selvästi myös suomalaisia sijoittajia, kertoo Danske Bankin senioristrategi Tuukka Kemppainen tiedotteessa.
Euroopasta on muutenkin tullut Danske Bankin mukaan ”sijoitusmaailman kuuma piste”, koska Yhdysvaltojen aloittaman kauppasodan myötä sijoitusrahaa on virrannut Eurooppaan.
– Euroopan osakemarkkinoiden alkuvuosi on ollut vahva. Eurooppaa ovat tukeneet muun muassa toiveet Saksan talouskasvun vauhdittumisesta, investoinnit puolustusteollisuuteen ja Euroopan keskuspankin koronlaskut, Kemppainen kertoo.
Kemppaisen mukaan Yhdysvaltoihin sijoitetaan edelleen varsin aktiivisesti kauppasodasta huolimatta. Tammi-toukokuussa Danske Bankin suomalaisasiakkaiden kolme suosituinta Yhdysvaltoihin listattua osaketta olivat Taiwan Semiconductor Manufactoring, Alphabet ja Berkshire Hathaway. Nettomyydyimpien listalta löytyvät Palantir, Nvidia ja Tesla.
Netto-ostetuimpien Suomi-yhtiöiden kärjen muodostavat Neste, Mandatum ja Nokian Renkaat. Kemppaisen mukaan Nesteen ja Nokian Renkaiden kohdalla viime vuosien kurssikehitys on ollut murheellista katsottavaa, mutta sijoittajien usko ei ostojen perusteella ole vielä mennyt.
– Aika näyttää, onko ostettu putoavia puukkoja vai tehty onnistunutta pohjaongintaa, Kemppainen toteaa.





