Perusuomalaisten uudeksi puoluesihteeriksi on Tampereen puoluekokouksessa valittu Espoon kaupunginvaltuutettu, FM Simo Grönroos. Hän on toiminut aiemmin puolueen ajatuspajan toiminnanjohtajana.
Grönroos voitti kilpakumppaninsa Arto Luukkasen toiselle kierrokselle menneessä äänestyksessä niukasti äänin 538-510. Hän arvioi Ilta-Sanomille, että puheenjohtaja Jussi Halla-ahoa ”ei hirveästi harmita” puoluekokouksen puoluesihteerivalinnan kohdistuminen häneen.
Suomen Sisu -järjestöön Grönroos kertoo kuuluneensa parikymmentä vuotta. Hän aikoo jatkaa järjestön jäsenenä, vaikka puheenjohtaja Halla-aho siitä onkin aiemmin jo eronnut. Järjestön ja perussuomalaisten tavoitteilla ei hänen mukaansa ole eroa.
– Monet Suomen Sisun toimijat ovat viime vuosina lähteneet poliittiseen toimintaan mukaan ja perussuomalaiset ajavat maahanmuuttokriittistä linjaa, hän sanoo.
Myöskään puolueen ja sen nuorisojärjestön linjoissa eroa ei hänen mukaansa ole, erona on lähinnä nuorten huono brändäys ja viestintä. Perussuomalaiset Nuoret menettivät kesäkuussa Opetus- ja kulttuuriministeriön valtionavustuksen perustuen järjestön etnistä profilointia, eurooppalaisuuden määritelmää ja monikulttuurisuutta käsitelleisiin kannanottoihin.
– Ei ole muuta linjaa kuin että maahanmuuttolinjan pitää palvella suomalaisten etua.
Suomalaiseksi Grönroosin mukaan voi puolestaan lähtökohtaisesti vain syntyä.
–Jos suomalainen muuttaa Somaliaan, ei siitä voi ihan täyttä somalia tulla. Jos somali muuttaa tänne, ei hänestä voi ihan suomalaista tulla. Voi kyllä tulla Suomen kansalainen.





