Ukraina on iskenyt perjantain vastaisena yönä onnistuneesti ainakin kolmeen venäläiseen kriittisen infrastruktuurin kohteeseen. Kuluva viikko on ollut Ukrainalle muutenkin yhä kiihtyvän droonikampanjan aikaa.
Varsinkin vallattu Krim on kärsinyt raskaasti, mutta muuallekin kohdistuvat iskut ovat tihentyneet. Perjantain vastaisen yön aikana Venäjän puolustusministeriö väitti ilmapuolustuksen tuhonneen 231 Ukrainan droonia. Ministeriö ei kuitenkaan koskaan kerro, montako droonia jäi tuhoamatta ja osui kohteisiinsa.
Alla niistä ainakin muutama.
Krim
Krimin Simferopolissa isku kohdistui energiainfrastruktuuriin. Paikallisen uutiskanava Krimski Veterin mukaan isku kohdistui Tavritšeskajan sähkövoimalaitokseen. Se on toinen kahdesta Venäjän Krimille vuoden 2014 valtauksen jälkeen rakentamasta suuresta voimalaitoksesta. Laitoksella on keskeinen rooli Krimin sähkönsaannissa Venäjän puolelta tulevan energiainfrastruktuurin rinnalla. Siksi ei ole yllättävää, että Simferopolissa raportoitiin aamulla ankaran tulipalon lisäksi laajoja sähkökatkoja.
Krim on ollut laajojen ja tiheiden iskujen kohteena jo koko kesäkuun. Alkuviikosta kaksi suurta polttoainevarastoa saivat osumia. Samalla Krimillä on raportoitu polttoaineen saatavuusongelmista sekä elintarvikkeiden toimitusvaikeuksista. Ukrainan tavoitteena on eristää Krimin niemimaa, sanoi Ukrainan asevoimien droonijoukkojen komentaja Robert ”Madyar” Brovdi torstaina.
Tatarstan
Nižnekamskissa Tatarstanissa palaa Tanecon öljynjalostamolla. Se on öljy-yhtiö Tatneftin omistama ja yksi yhtiön tärkeimmistä strategisista hankkeista. Se on varsin uusi ja otettu käyttöön vasta vuonna 2011. Verrattain suuri osa Venäjän öljynjalostuskapasiteetista on rakennettu Neuvostoliiton aikana ja modernisoitu vaiheittain, mutta Tanecon jalostamo on varsin moderni. Se valmistaa bensiiniä, dieseliä, lentopetrolia ja petrokemian raaka-aineita kuten bentseeniä.
Vuonna 2024 Tanecon kerrottiin olevan Venäjän kolmanneksi suurin jalostamo, jonka tuotantokapasiteetti on noin 340 000 barrelia päivässä. Silloin Ukraina iski samaan jalostamokompleksiin tiettävästi ensimmäisen kerran.
Toljatti
Samaran Toljattissa iskun arvioidaan kohdistuneen Toljattikautšukin kemiantehtaaseen. Tiedot olivat perjantaina aamulla vähäisiä, mutta ainakin Toljattin pormestari Ilja Suhih vahvisti Telegram-kanavallaan että yksi teollisuuslaitos on vaurioitunut iskussa.
Toljattikautšuk valmistaa synteettistä kumia ja bensiinin lisäaineita sekä muita petrokemian tuotteita. Sen omistaa nykyisin öljy-yhtiö Tatneft.
Viimeksi Ukrainan tiedetään iskeneen samaan tehdaskompleksiin noin kaksi kuukautta aiemmin eli huhtikuun alussa.