Puhemieheksi noussut Paula Risikko ei innostu muuttamaan ”traditionaalista” nimikettä ainakaan hätäisesti. Risikolta kysyttiin tiedotustilaisuudessa puhemiehen nimen vaihtamista puhehenkilöksi.
– Tästä on kovasti keskusteltu. Se (puhemies) On traditionaalinen nimike. En ole ensimmäisenä ajatellut, että muutetaan. Haluan kunnoittaa sitä, joskin tiedän, että on painetta keskustella. Otetaan keskustelun kohteeksi, jos se sellaiseksi nousee.
Kysymyksen taustalla on ammattinimikkeiden muuttaminen sukupuolineutraaleiksi. Esimerkiksi Aamulehti ei käytä sanaa puhemies vaan puheenjohtaja.
Paula Risikko kertasi tuloaan politiikkaan vuonna 2003 ja sitä, miten ura on vienyt mennessään. Sisäministeriön kiintoisan tehtävän Risikko on jättämässä haikeana mutta siitä helpottuneena, että esimerkiksi tiedustelulait ovat etenemässä ja vastuuna ollut sote pidemmällä kuin koskaan. Hän sanoi täsmentävänsä ajatustaan puhemiehen tehtävästä myöhemmin.
Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo oli silminnähden vakava kertoessaan nimitysperusteista. Kokoomuksella oli ehdokkaiden joukossa arvostusta nauttivat Ilkka Kanerva, Arto Satonen ja Anne-Mari Virolainen. Vain yksi tuli valituksi. Kokoomuksen eduskuntaryhmä valitsi puhemiesehdokkaansa aiemmin aamupäivällä yksimielisesti Orpon esityksestä.
Ministerivalinta on vielä edessä luultavasti tiistaina. Vahvimmin ministerinsalkussa on ilmeisesti kiinni Anne-Mari Virolainen.
Ministerivalinnan tekevät kokoomuksen puoluehallitus ja eduskuntaryhmä yhdessä puheenjohtaja Petteri Orpon esityksestä.




