PS:n mukaan talouden tervehdyttäminen on välttämätöntä

Sopeutustoimia on Jani Mäkelän mukaan jatkettava.
Jani Mäkelä. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
Jani Mäkelä. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Eduskunnan täysistunnossa käytiin keskiviikkona valtiopäivien avajaiskeskustelu. Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä sanoi, että Suomen taloudellinen liikkumavara on kaventunut lähes 20 vuoden ajan, ja kasvu on ollut olematonta.

Mäkelä painotti, että hallituksen tehtävänä oleva talouden perustan tervehdyttäminen on välttämätöntä.

– Tulos alkaa näkyä. Viime vuoden tilastojen perusteella Suomeen luotiin yli 41 000 yritystä ja kasvua on vuoden takaiseen lähes 10 prosenttia.

Mäkelä jatkoi, että julkisen talouden sopeutustoimia pitää jatkaa. Hän sanoi, että ”ainakin periaatteessa” tämän ovat ymmärtäneet lähes kaikki eduskuntaryhmät sitoutumalla niin kutsuttuun velkajarruun, jolla pyritään tervehdyttämään Suomen julkista taloutta.

– Me perussuomalaiset korostamme taloudellisen itsemääräämisoikeuden arvoa. Säästöpäätökset tulee tehdä suomalaisten toimesta, ei komission tai kenenkään muun ulkopuolisen.



Sari Sarkomaa vaatii syöpätautien kansallisen laaturekisterin vakinaistamista.
Kansanedustajan mukaan vasemmiston verolinja heikentäisi kasvua ja sysäisi laskun työntekijöille, eläkeläisille ja pk-yrittäjille.
Kokeilu näyttää tavoittavan uusia asiakkaita lääkäripalvelujen piiriin.
Mainos