Henkilöstövähennysten on määrä kohdistua pääosin Suomeen.
– Yhtiön ilmoitus on uskomaton. Aika on täydellisen väärä väen vähentämiseksi pysyvästi alalta. Juuri viime viikolla uutisoitiin laajalti luottamuksen olevan palautumassa Euroopan talouteen. Investointihyödykkeiden viennin voi toivoa olevan vähitellen virkoamassa, Rinne toteaa.
– Nyt olisi kaivattu malttia lyhytaikaisen pörssiarvon korjaamisen sijaan. Miksi osaavista ja sitoutuneista suomalaisista työntekijöistä ei tässä tilanteessa pidetä kiinni?
Rinne vaatii yhtiön suomalaisia omistajia kyseenalaistamaan yrityksen toimivan johdon harkintakyvyn.
– Suomalaisilla on kuitenkin lupa odottaa, että sitä omistavista Suomen valtion sijoitusyhtiö Solidiumista sekä lukuisista kotimaisista eläkeyhtiöistä tätä tahtoa löytyisi, Rinne sanoo.
Lue myös: Taas satoja teollisuustyöpaikkoja katoamassa





