Helsinki GSE:n makrotaloustieteen professori Niku Määttänen ihmettelee keskustelua eläkkeistä.
– Kertyneiden eläkeoikeuksien leikkaaminen ei olisi mitenkään ongelmatonta. Mutta puhe ”työmarkkinoiden eläkejärjestelmästä” kuulostaa minusta oudolta, Määttänen tviittaa.
– Kyse on pakollisista maksuista ja isoista tulonsiirroista eri sukupolviin kuuluvien ihmisten kesken. Joku rooli demokratiallakin?, hän jatkaa.
Määttänen vastaa Kevan toimitusjohtaja Jaakko Kianderin kommentteihin. Kiander toteaa Telan alta löytyvällä videolla pitävänsä valtiovarainministeriön esitystä eläkkeisiin puuttumisesta ”yllättävänä”. Kianderin mukaan Suomessa ei ole valtiollinen vaan työmarkkinoiden eläkejärjestelmä.
Valtiovarainministeriön julkisen talouden meno- ja rakennekartoituksessa esitetään talouden tasapainotuksen keinovalikoimassa muun muassa työeläkkeiden indeksien leikkaamista.
Valtiovarainministeriön kansantalousosaston päällikkö Mikko Spolander esitti maaliskuussa Työeläke-lehdessä, että myös eläkkeet olisi otettava mukaan valtiontalouden kestävyysvajeen paikkaamiseen. Spolander esitti uutta vakautusmekanismia eläkkeisiin. Kyse olisi suuresta uudistuksesta.
– Tässä on taustalla back to basics -ajattelu, työeläke kertyy työstä. Jos pitää etsiä säästökohteita, karsisin mieluummin rönsyjä, jotka eivät ole perusajatuksen mukaisia, Spolander sanoi.
Telan toimitusjohtaja Suvi-Anne Siimes totesi tällä viikolla Telan sivuilla julkaistussa kirjoituksessaan, etteivät työeläkevarat ole valtion varoja eikä niiden käytöstä päätetä budjetissa.
– Suomen työeläkejärjestelmän toimeenpano ja rahoitus on järjestetty erillään muusta julkisesta taloudesta, eikä työeläkejärjestelmän varoja ole käytetty muun julkisen talouden rahoittamiseen, Siimes kirjoitti.
Kertyneiden eläkeoikeuksien leikkaaminen ei olisi mitenkään ongelmatonta. Mutta puhe "työmarkkinoiden eläkejärjestelmästä" kuulostaa minusta oudolta. Kyse on pakollisista maksuista ja isoista tulonsiirroista eri sukupolviin kuuluvien ihmisten kesken. Joku rooli demokratiallakin? https://t.co/XDUQA4RQSx
— Niku Määttänen (@NikuMaattanen) May 5, 2023





