Ukrainan taivailla lentelee yhä enemmän venäläisiä drooneja. Nyt droonien torjunnassa on otettu käyttöön vanha, mutta toimiva ase: neuvostoaikaiset potkurikoneet. Asiasta kertoo Wall Street Journal.
Vaikka Ukrainalla on käytössään lännen kehittyneimpiä aseita F-16 -hävittäjistä Patriot-ohjusjärjestelmiin, on yli 40 vuotta vanhoilla Yakovlev Yak-52 -potkurikoneilla edelleen paikkansa taistelukentällä.
Koodinimiä Maestro ja Ninja käyttävät lentäjät kuuluvat noin 20 hengen vapaaehtoisyksikköön, joka lentää vanhoilla Yakovleveilla.
– Tämä kone suunniteltiin urheilulentokoneeksi, koulutuskoneeksi, ei sotilaskoneeksi, selittää Maestro.
– Mutta nyt tilanne on sellainen, että kaikkea mitä meillä on, on käytettävä.
Yak-52:n varusteet ovat alkeelliset. Koneessa ei ole tutkaa, ja sillä voi lentää vain päiväsaikaan. Kun maatutka havaitsee droonin, potkurikoneet saadaan yleensä ilmaan 15 minuutissa. Sen jälkeen koneet ohjataan kohti drooneja radion avulla.
Lentäjä yrittää päästä mahdollisimman lähelle droonia, jonka jälkeen takana istuva ampuja avaa ikkunan ja ampuu droonin alas haulikolla tai automaattiaseella.
Taktiikka ei juuri eroa ensimmäisestä maailmansodasta. Maestro kertoo lentävänsä joskus niin lähellä drooneja, että hän pystyy painamaan koneen siivillä droonin sivuun reitiltään.
Maestro sanoo ampuneensa Ninjan kanssa alas 50 venäläisdroonia yli 300 taistelulennolla. Hän onkin syystä ylpeä työstään.
– Voimme sanoa tehneemme taivaistamme turvallisempia. Olemme luoneet alueen, jossa siviilien on turvallista asua, hän iloitsee.
Erään ukrainalaiskomentajan mukaan 10-12 prosenttia kaikista venäläisdrooneista ammutaankin tätä nykyä alas vanhoilla potkurikoneilla.
Samaan aikaan Venäjä kuitenkin kiihdyttää iskujaan, ja myös Maestron ja Ninjan yksikköä vastaan on isketty. Viime kuussa yksikön komentaja kuoli Venäjän ohjusiskussa.
– Vihollisemme on hyvin julma, ja käytännössä taistelee välittämättä säännöistä, Maestro harmittelee. Hän ei usko, että muu maailma tajuaa, millaista Venäjän jatkuvien iskujen alla on elää.
– Jos joku eläisi ilmahälytysten, Shahedien ja ohjusten räjähdysten keskellä, ehkä hän ymmärtäisi helpommin, mitä täällä tapahtuu. Ja ehkä silloin hän heräisi ja auttaisi meitä nopeammin.





