Kun Marco Damgaard aloitti työnsä Kööppenhaminan laitamilla sijaitsevan Tingbjergin koulun rehtorina, tunnettiin koulu yhtensä Tanskan huonoimmista ja segregoituneimmista. Kymmenessä vuodessa Damgaard on kuitenkin kääntänyt koulun kelkan, kertoo Svenska Dagbladet.
Tingbjergin asukkaista noin 70 prosenttia on ulkomaalaistaustaisia. Kun Damgaard aloitti rehtorina, vain 60 prosenttia koulun oppilaista jatkoi toiselle asteelle. Koulun maine oli niin huono, että vain 30 prosenttia alueen lapsista aloitti koulunsa Tingbjergissä. Etenkin kantatanskalaiset halusivat lapsensa muualle.
Tätä nykyä kaikki koulun oppilaat jatkavat toiselle asteelle. Kouluun saapuu myös yhä enemmän kantatanskalaisia nuoria.
Damgaardin mukaan tärkeässä osassa oli Tanskan parlamentin vuonna 2018 säätämä ”gettolaki”. Tavoitteena oli puuttua alueisiin, jotka olivat segregoitumassa. Rangaistuksia getoiksi luokitetuilla alueilla kovennettiin ja julkisrahoitteisia asuntoja alettiin myymään ja purkamaan. Tukien varassa eläviä ihmisiä käskettiin muuttamaan muualle.
– Laki antoi meille mahdollisuuksia parantaa Tingbjergiä. Se on tuonut lisää töitä, enemmän nuoria kouluttautuu, rikollisuus on vähentynyt, Damgaard kertoo.
Damgaardista on myös tärkeää, että kouluissa tarjotaan koulutuksen lisäksi kasvatusta, erityisesti demokratiakasvatusta. Jokainen saa valita uskontonsa, mutta se ei saa rajoittaa oppimista.
– Kulttuuria tai uskontoa ei koskaan saa käyttää argumenttina sen puolesta, että uima- tai liikuntatunneille ei voi osallistua, Damgaard linjaa.
Demokratian nimessä Damgaard lisäsikin Tingbjergin koulun ruokalistalle porsaanlihaa. Joulukirkosta tuli pakollista. Oppitunneilla keskustellaan taannoin kohua herättäneistä Muhammad-pilapiirroksista ja tulkkien käytöstä luovuttiin.
Damgaard on samaa mieltä ajatuksesta, jonka mukaan uskonto kuuluu vapaa-ajalle.
– Kun saavuin Tingbjergiin, vastassa oli koulu, josta oli muodostunut erityiskoulu muslimioppilaille. Tapasin paljon perheitä, jotka vaativat erioikeuksia uskontonsa takia, mutta jotka eivät esimerkiksi hyväksyneet homoseksuaalisuutta, Damgaard muistelee.
– Sitä emme soi sallia. Tanskalaisessa kulttuurissa meillä on oikeuksia, joiden puolesta olemme taistelleet satoja vuosia.
Rehtorina hän päättikin esimerkiksi nostaa muslimienemmistöisen koulun lipputankoon Pride-lipun, vaikka pelkäsi sen tulevan poltetuksi.
Damgaard halusi myös parantaa koulun mainetta. Hän huomasi, että oppilaista maalattiin jopa opettajien ja vanhempien toimesta kuvaa rikollisina, joilla ei ollut tulevaisuutta.
Todellisuudessa valtaosa lapsi piti koulunkäynnistä.
– Strategiamme oli puhua positiivisesti koulusta ja asettaa lapsille positiivisen korkeat odotukset, Damgaard avaa.
Damgaard käynnisti myös mainoskampanjan saadakseen kouluun lisää oppilaita keskiluokkaisista perheistä. Hän piti yhteyttä paikallisiin järjestöihin ja urheilujoukkueisiin ja houkutteli niiden kautta uusia oppilaita kouluun.
Se toimi. Hitaasti keskiluokkaisista perheistä tulevien oppilaiden määrä alkoi kasvaa.
Onnistuneessa muutoksessa on Damgaardin mukaan myös kyse siitä, että kouluilla on valtaa toimia. Koulun on pystyttävä asettamaan sääntöjä.
Tingbjergin koulun menestys on tehnyt Damgaardista Tanskassa pienimuotoisen julkkiksen. Hän on kirjoittanut kokemuksistaan kirjan, ja hänen ajatuksensa ovat levinneet myös Ruotsiin, jossa niitä seurataan nyt kiinnostuneena valtiojohdossa asti.
Damgardin mukaan pohjoismaisesta kouluperinteestä on pidettävä kiinni. Siitä on syytä olla myös ylpeä.
– [Samaan kouluun] menevät kaikki, johtajan tytär ja työmiehen poika, Damgaard sanoo.
Hän ei kuitenkaan luottaisi pelkkiin rangaistuksiin koulujen korvaamisessa.
– On hyvä olla tiukka linja rikollisuuden suhteen, sillä siten suojataan yhteisöä ja yleistä oikeustajua. Mutta se on yhdistettävä kouluihin, asumiseen ja lastenhoitoon liittyviin panostuksiin, hän päättää.