Ukrainan puolustustiedustelun mukaan Pohjois-Korean joukot osallistuvat edelleen sotatoimiin huolimatta siitä, että tuhansia sotilaita on tiettävästi lähetetty takaisin kotimaahansa.
Pohjoiskorealaiset on sijoitettu pääosin Venäjän puolelle Kurskin alueelle, josta käsin ne tekevät tykistöiskuja Ukrainaan. Joukkojen tarkasta määrästä ei ole tietoa.
Venäjän asevoimien alaisuudessa toimivat pohjoiskorealaiset käyttävät haupitsien ohella raketinheittimiä ja ohjaavat tulta tiedusteludroonien tuella. Pohjois-Korean kannalta operaation tärkein tavoite on kerryttää kokemusta miehittämättömien järjestelmien käytöstä ja modernista sodankäynnistä.
Pohjoiskorealaiset olivat mukana kiivaissa taisteluissa loppuvuodesta 2024 ja alkuvuodesta 2025, jolloin ne auttoivat venäläisjoukkoja työntämään Kurskiin edenneet Ukrainan yksiköt pääosin rajan taakse.
Ukrainan asevoimat kertoo tuhonneensa kuluvalla viikolla pohjoiskorealaisen 170 millimetrin M-1978/1989 Koksan-telakanuunan. Räjähdedroonit iskeytyivät Kupjanskin kaupunkia kohti tulittaneesen tykkiin räjäyttäen sen kappaleiksi.
Raskaan tykistön kuljetuksia Venäjän tueksi havaittiin ensi kertaa marraskuussa 2024. Pohjois-Korean Koksan-pataljoonan uskotaan koostuvan 12 telatykistä, noin 30 kuorma-autosta ja 150–200 sotilaasta. Asejärjestelmää toimitettiin 1980-luvulla Iranille, joka käytti sitä sodassa Irakia vastaan.

North Korean Koksan SPG taken out.
The 429th Unmanned Systems Brigade crews destroyed one of the world’s longest-range artillery systems while it was targeting Kupiansk. pic.twitter.com/Ay86ciwXRS— Defense of Ukraine (@DefenceU) February 6, 2026





