Pirkko Mattila: Aktiivimallin tavoitteena on lisätä työllisyyttä

Sosiaali- ja terveysministerin mukaan tavoite on lisätä työllistymisen mahdollisuuksia ja omaehtoista työn hakemista.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Palkkatyön lisäksi aktiivisuuden voi osoittaa yritystoiminnassa ja työllistymistä tukevissa palveluissa ja toiminnassa.

Sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattila (sin.) toteaa, että aktiivimalli syntyi osaksi työllisyyspolitiikan kymmenen kohdan toimenpideohjelmaa.

– Aktiivimalli ei tullut voimaan takautuvasti, etuuden alentaminen ei voi kertaantua, eikä malli koske kaikkia – jos työttömyysetuuden lisäksi saa myös toista etuutta työkyvyttömyyden tai vamman vuoksi. Tällaisia ovat osatyökyvyttömyyseläke, osakuntoutustuki, tapaturma- tai työkyvyttömyyseläke sekä vammaistuki.

Mattila muistuttaa, että aktiivimalli ei koske omais- tai perhehoitajia tai työttömyysetuuden saajaa, jolla on eläkeyhtiössä tai -laitoksessa vireillä työkyvyttömyyseläkehakemus.

Aktiivimallissa muutettiin etuuden saajan omavastuuta koskevia ehtoja. Omavastuu tarkoittaa kahta asiaa; työttömyyden alun omavastuuta pienentämistä seitsemästä arkipäivästä viiteen arkipäivään sekä jatkossa etuuden saajan mahdollisuutta vaikuttaa omavastuun syntymiseen. Omavastuuta siirrettiin työttömyysajalle, jos työttömyys pitkittyy.

– Työttömyysaikaisen omavastuun voi välttää esimerkiksi lyhyillä työjaksoilla, joista kertyy noin kolmen kuukauden jaksolla yhteensä vähintään 18 tuntia työtä. Jos aktiivisuus ei täyty, omavastuun vaikutus on yksi päivä kuukautta kohden. Se toteutetaan alentamalla työttömyysetuutta 4,65 prosenttia päivässä. Tämän enempää etuus ei voi mallin vuoksi alentua, korostaa Mattila.

Aktiivisuutta seuraavat työttömyysetuuden maksajat, eli Kela ja työttömyyskassat. Ne kertovat aktiivimallista ja neuvovat, kuinka aktiivisuudesta ilmoitetaan työttömyysajan hakemuksessa. Maksajilta saa myös tietoa sovitellusta työttömyysetuudesta, joka on erinomainen tuki osittain työllistyvälle. He kertovat myös, mitä ehtoja palkkatyön, yritystoiminnan tai palvelun on täytettävä.

– Eduskunta velvoitti hallituksen seuraamaan lain vaikutuksia eduskunnan eli kansanvallan edellyttämällä tavalla. Näin myös tapahtuu. Voimme päätellä kuinka aktiivimalli vaikuttaa vasta, kun huhtikuuta koskevat etuushakemukset on ratkaistu. Toivon, että tätä maksajille kertyvää tilastotietoa on käytettävissä jo toukokuussa, Mattila toteaa.

Hänen mukaansa sosiaaliturvan laajempi uudistaminen tulee ajankohtaiseksi seuraavalla hallituskaudella. Sitä pohjustetaan jo nyt hallituksen käynnistämässä perusturvan ja toimeliaisuuden (Toimi) hankkeessa.

Lisäksi on selvitettävänä, miten sovitellun työttömyysetuuden maksamista voitaisiin nykyisestään nopeuttaa. Keskimääräinen käsittelyaika vuonna 2016 oli hieman yli kymmenen päivää.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)