Eduskunnan syyskauden ensimmäisellä kyselytunnilla oppositio toi esiin hallituksen budjettiriihen ja rasismikeskustelun.
Keskustan Tuomas Kettunen sanoi, että taloudessa ”vakavinta on että näkymää paremmasta ei ole”. Hänen mukaansa yhä useammalta uhkaa mennä työpaikka alta.
Kettunen kysyi, milloin pääministeri tulee ”samaan todellisuuteen suomalaisten kanssa”, lopettaa suhdanteiden syyttämisen ja alkaa tehdä jotain.
Pääministeri Petteri Orpo (kok.) huomautti, että ”ei suhdannetilanne ole minun keksintöäni”.
– Se on realismia. Ukrainassa Venäjän hyökkäyssota neljättä vuotta on totta – joka yö, joka päivä, se jatkuu. Ja se että euroalue on ollut erittäin matalan kasvun suhdanteessa, se on ulkopuolinen asia jolle me emme hirvittävästi voi vaikuttaa, Petteri Orpo vastasi.
– Me voimme vaikuttaa kotimaassa päätöksiin. Olemme tehneet historiallisen paljon talouden kasvuun, kilpailukykyyn liittyviä päätöksiä riihessä. Ja sen sijaan että keskustelu teidänkin osaltanne viedään muualle, niin kannattaisi, jos puhuu työllisyydestä ja kasvusta, keskittyä niihin asioihin joita me todella päätimme.
Orpon mukaan niitä ovat muun muassa historialliset veronkevennykset, joilla halutaan ihmisille enemmän palkkaa käteen.
– Sitten vielä sanon lopuksi sen, että ei tämä tilanne ole toivoton. Kesän aikana talous on selkeästi piristynyt, lähtenyt kasvuun. Siitä on paljon merkkejä. Investointeja on eri puolilla Suomea.
– Tämä todellakin on kääntymässä. Nyt on tärkeintä tukea tätä kasvua, myöskin puheen parrella, Orpo kehotti.
– Ei tämä ole toivoton tämä tilanne. Suomi on hieno maa. Meillä on upeita yrityksiä, meillä on suuria mahdollisuuksia, ja tämä on lähdössä parempaan suuntaan. Tuetaan sitä yhdessä.
SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman sanoi hallituksen toimintakyvyn perään kysyttävän siksi, että Suomen velka kasvaa EU-maista nopeimmin.
– Suomen työllisyys on ollut EU-maista kaikista heikointa. Olette viemässä kovaa vauhtia meitä EU:n korkeimman työttömyyden maaksi, ja kun tässäkin budjetissa otatte 11 miljardia euroa tosiasiassa lisää velkaa, niin kysymme, mikä on hallituksen toimintakyky, jos se yli puolet budjettiriihestä käyttää asioiden pohtimiseen, joiden pitäisi olla hyvin yksinkertaisia — että ihmisistä ei puhuta heikkolaatuisina. Ja kun edelleenkään (Riikka) Purra ei suostu vastaamaan, niin kyllähän tämä jättää kysymyksiä, Lindtman sanoi.
– Sanoitte, että kaikille tulee veronkevennyksiä. Arvoisa pääministeri: 6 000 euroa tienaava insinööri, 2 000 euroa ansaitseva myyjä — heille ei jää mitään käteen tästä hallituksen kokonaisuudesta. Mitä ne semmoiset veronkevennykset ovat, joista nämä ihmiset eivät kostu mitään?, oppositiojohtaja Lindtman kysyi.
Pääministeri Petteri Orpo vastasi, että hallitus keventää kauden aikana työn verotusta noin puolellatoista miljardilla eurolla.
– Hallituksen päätöksillä jokaisen verotus kevenee — hallituksen päätöksillä. Mutta me aloitetaan siitä, mihin me keväällä jäätiin. Tässäkään SDP:n puheenjohtajan puheenvuorossa ei tullut ainuttakaan SDP:n omaa ehdotusta. Ei ainuttakaan omaa ehdotusta eikä näkemystä. Kritisoida saa, sillekin on tilansa ja paikkansa, mutta viimeistään nyt kun syysistuntokauteen mennään, meillä kaikilla on lupa odottaa ja teillä velvollisuus kertoa, mikä on se reilumpi vaihtoehto, Petteri Orpo kehotti.
– Älkää pidättäkö hengitystä, kokoomuksen Timo Heinonen kuitenkin täydensi epäilevänä.
Orpon mukaan ”tämä maa ei kasva millään muulla kuin työllä ja yrittämisellä, ei millään muulla”.
– Siksi hallitus on riihessään tehnyt päätöksiä, joilla suomalaista työtä ja yrittämistä edistetään, kilpailukykyä parannetaan, ihmisille jää enemmän rahaa käteen palkastaan, saadaan investointeja Suomeen. Se on ainut tie, jotta me emme olisi jatkuvassa näivettymisen kierteessä.
– Jos me katsotaan noita velkalukuja, niin kun me ollaan sopeutettu ennätykselliset, historialliset kymmenen miljardia, niin me ollaan sillä estetty Suomen liukuminen hallitsemattomaan velkakierteeseen. Me saamme näillä sen velkaantumisen kasvun taittumaan, mutta seuraava hallitus ja seuraavat hallitukset joutuvat jatkamaan tätä tiukkuuden linjaa, jotta se julkinen sektori ei uudelleen lähde siihen hallitsemattomaan velkaantumiseen, Petteri Orpo sanoi.





