Petteri Orpo MT:ssä: Kasvun ei pidä antaa hämätä

Valtiovarainministeri, kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo varoittelee Maaseudun Tulevaisuudessa, että menokuria tarvitaan yhä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

– Valtionvarainministerin konkreettinen paluu arkeen tapahtuu elokuun ensimmäisellä viikolla. Kokoonnumme valtionvarainministeriön johdon kanssa kahdeksi päiväksi käymään läpi Suomen talouden tilannetta sekä eri ministeriöiden esityksiä ensi vuoden talousarvioon. Tämän pohjalta laaditaan esitykseni ensi vuoden talousarvioksi, Petteri Orpo kirjoittaa kolumnissaan.

Hän toteaa, että hallituksen elokuun lopulla olevan budjettiriihen voi aloittaa tänä vuonna toteamalla, että Suomen talouden taantuma on takana.

– Tämä on erinomainen asia. Valtiovarainministeriön kansantalousosaston uusimman ennusteen mukaan talous kasvaa 2,4 prosenttia tänä vuonna. Työttömyys vähenee, yritykset investoivat ja ihmiset luottavat tulevaan entistä paljon voimakkaammin. Viime vuosien ratkaisut tuottavat tulosta, Orpo kirjoittaa.

– Kasvun ei kuitenkaan pidä antaa hämätä,valtiovarainministeri varoittaa ja jatkaa, että meillä on takanamme kuvaannollisesti ”menetetty vuosikymmen”, koska henkeä kohden lasketulla bruttokansantuotteella mitattuna vuoden 2008 finanssikriisistä ei ole kunnolla toivuttu vieläkään.

– Vaikka nyt onkin korkeasuhdanne, kasvu palautunee 1–1,5 prosentin tuntumaan pitkällä aikavälillä. Taloutemme suuret rakenteelliset haasteet eivät ole kadonneet minnekään. Jäykät työmarkkinat, korkea rakenteellinen työttömyys, ikääntymisen vuoksi vähenevä työväestö ja rajusti alijäämäinen julkinen talous kalvavat hyvinvointiamme jatkossakin, jos näitä asioita ei korjata, Orpo toteaa.

Hänen mukaansa tehtävää on vielä paljon.

– Tarvitsemme edelleen muun muassa menokuria, kannustavampaa sosiaaliturvaa, työmarkkinoiden päivittämistä tähän päivään sekä panostamista osaamiseen ja koulutukseen, Orpo kirjoittaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)