Petteri Orpo IL:lle: Meidän tulee olla valmiina

Pääministerin mukaan Venäjän tilanne on todella huolestuttava.
Pilottiesteaita rajavartiolaitoksen raja-aitaa käsittelevässä mediatilaisuudessa Pelkolassa Imatralla 30. toukokuuta 2023. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER
Pilottiesteaita rajavartiolaitoksen raja-aitaa käsittelevässä mediatilaisuudessa Pelkolassa Imatralla 30. toukokuuta 2023. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Pääministeri Petteri Orpon (kok.) mukaan Suomen tulee olla valmistautunut erilaisiin häiriötekijöihin, jotka johtuvat Ukrainan sodasta tai suoraan Venäjästä.

– Venäjän tilanne on todella huolestuttava, sitä seurataan yhdessä, ja ollaan kykeneviä yhteistyöhön jos on tarvis, Orpo sanoi pääministerikokouksessa Islannissa Iltalehden mukaan.

Tapaamisessa esillä oli pääministerin mukaan myös puolustuksen vahvistaminen liittolaisten kesken.

– Nyt lähdetään suunnittelemaan sitä, kun saadaan Ruotsi mukaan. Ja kyllähän me saadaan, hän sanoi.

Hänen mukaansa huolta voisivat jatkossa herättää erityisesti Venäjän hybridivaikuttaminen ja rajahäiriötilanteet.

– Mutta nyt taitaa olla niin, että Venäjänkin huomio on niin voimakkaasti siellä sisäisissä asioissa ja Ukrainan rintamalla, että tilanne on kohtuullisen rauhallinen, Orpo arvioi IL:lle.

Kansanedustajan mukaan kriittisen infrastruktuurin suojaaminen on osa kansallista puolustuskykyä.
Ruotsissa tutkitaan valtiopäivävaaleihin liittyvää epäiltyä vaalivilppiä.
Aljaksandr Lukašenkan retorinen uho saattaa palvella sekä Moskovan että Minskin intressejä.
Mainos