Kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen povaa Ruotsin hallitustunnusteluista vaikeita paljastuneen vaalivilpin vuoksi.
– Hävytön temppu vasemmistossa Ruotsissa. Taitaa vihervasemmiston korttitalo kaatua jo ennen kuin sitä saadaan edes kasaan, Heinonen toteaa X-palvelussa.
Ruotsin korruptiorikoksiin erikoistunut syyttäjäyksikkö tutkii Borlängessä valtiopäivävaaleihin liittyvää epäiltyä vaalivilppiä, jossa äänestäjille mahdollisesti jaettiin vasemmistopuolueen ehdokkaan valmiiksi rastitettuja äänestyslippuja.
Poliisille tehdyn rikosilmoituksen mukaan ihmisiä olisi kuljetettu Borlängen eri alueilta ennakkoäänestyspaikalle. Väitteen mukaan heille annettiin Vänsterpartietin ehdokkaan Mohamed Abdukardir Alin nimellä valmiiksi merkittyjä äänestyslippuja.
Ruotsin hallitustunnustelut vaikeutuvat entisestään vaalivilpin vuoksi. Vasemmistoblokki voitti vaalit.
Sosiaalidemokraattien puheenjohtaja Magdalena Andersson pyrkii muodostamaan hallituksen. Andersson tarvitsisi enemmistöhallituksen tueksi myös vasemmistopuolueen.
Hävytön temppu vasemmistossa Ruotsissa. Taitaa vihervasemmiston korttitalo kaatua jo ennen kuin sitä saadaan edes kasaan? @vasemmisto
— Timo Heinonen (@timoheinonen) September 22, 2026
https://t.co/BstwUl4cIR