Europarlamentaarikko (EPP/kok.) ja pääesikunnan entinen tiedustelupäällikkö Pekka Toveri tyrmää väitöskirjatutkija Kari Paasosen näkemyksen Suomen Israelista tekemistä asehankinnoista.
Yle kertoi tästä löytyvässä jutussa tietopyynnöillä puolustusministeriöstä saaduista tiedoista, joiden perusteella Suomi oli muun muassa lunastanut 58 miljoonan euron ohjusosto-option puolustusvoimille hankittuun Daavidin linko -ilmatorjuntaohjusjärjestelmään. Lunastamista ei ole aiemmin käsitelty julkisuudessa.
Tampereen yliopiston rauhan- ja konfliktintutkimuskeskus TAPRI:ssa toimiva Paasonen pitää option lunastamista ongelmallisena. Hänestä siihen olisi pitänyt kysyä ulkoministeriönkin kannanottoa.
– Vaikuttaa, ettei ulkopoliittista harkintaa ole käytännössä tehty, vaikka kyseessä on ollut ulkopoliittisesti kiistanalainen hankinta, Paasonen sanoo haastattelussa.
Pekka Toveri on täysin eri mieltä.
– Tuo ongelma on vain”rauhantutkijan” päässä, kenraalimajuri (evp.) lataa.
Toveri kertoo, että hankinta hyväksyttiin aikanaan harkinnan jälkeen, ja option käyttämisestä ei tarvita erillistä päätöstä.
Hän muistuttaa myös tavasta, jolla Venäjä käy sotaa Ukrainassa. Venäjä on kohdistanut ukrainalaisiin kaupunkeihin massiivisia ohjus- ja lennokki-iskuja ja ilmatorjunnan ampumatarvikkeiden kulutus on ollut valtavaa.
– Ja olisi aika idioottimaista olla käyttämättä optiota, kun katsoo miten Venäjä toimii Ukrainassa. Tutkijakin voisi tulla välillä reaalimaailmaan, Pekka Toveri toteaa.
LUE MYÖS:
Ukrainaa moukaroidaan nyt tavalla, jonka edessä Suomi olisi aseeton





